#lekisydän
on juttusarja, joka esittelee LeKi-futiksen pelaajia, valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Henkilöitä, jotka toimivat isolla :llä.
Haastatteluvuorossa on nuorimman P/T7 ikäluokan eli 2014 syntyneiden poikien ja tyttöjen vastuuvalmentaja Tommi Kangasmaa.
1. Kerro hieman itsestäsi. Kuka olet?
Olen kohta viisikymppinen perheenisä. Muutimme Lempäälään Helsingistä 2020. Alun perin olen tamperelainen, kuten vaimoni Marikin. Meillä on iltatähti Kaspian, joka on syntynyt 2014 ja pelaa LeKi-futiksen 2014 joukkueessa, jota valmennan. Ammatiltani olen sotilas ja elokuvatuottaja.
2. Millainen on historiasi jalkapallon parissa?
Pelasin aikoinaan maalivahtina Tampereella juniorina TPV:ssä. Nuorena aikuisena menin pelailemaan TBK:n ja TKT:n aladivarijoukkueisiin. Kävin kokeilemassa myös TamU:n kakkosdivaritreeneissä, mutta taso oli liian kova minulle. Kun vanhempi poikani (s. 2001) aloitti pelaamaan jalkapalloa, ryhdyin joukkueen valmentajaksi. HJK Kannelmäessä meni kuutisen vuotta valmennushommissa.
Jalkapallosta olen ollut aina kiinnostunut ja seurannut kiinnostuneena pelin kehitystä. Varhaisimmat arvokisamuistoni ovat 1978 kisoista. Parhaina kisoina pidän vuoden 1982 MM-kisoja, joissa pelasi ehkä kauneinta futista koskaan esittänyt Brasilia. Vihasuhteeni Italiaan syntyi noissa kisoissa heidän pudotettuaan Brasilian 3-2 Paolo Rossin hattutempulla. Upean Socrateen maali ja Falcaon tasoitus eivät riittäneet.
3. Olet melko tuore ”LeKiläinen”. Millaisin sanoin kuvailisit LeKi-futista seurana?
LeKi-futis on selvästi hyvin organisoitu seura. Olin itse asiassa yllättynyt, kun toin Kaspianin ensimmäisiin treeneihin. Luulin tulevani kunnon ”kyläjengiin”, mutta LeKi onkin samanlainen seura, kuin esim. Gnistan tai Kontu Helsingissä .Ymmärtääkseni pelaajia on satoja ja seura kehittyy jatkuvasti. Hetken kesti myös tottua Pirkanmaan palloiluun, joskin seurat olivat hyvin tuttuja junioriajoilta. Palasin LeKi-futiksen 2014 ikäluokan myötä Mouhijärvelle neljänkymmenen vuoden jälkeen.
4. Mikä sai sinut innostumaan valmentamisesta? Miksi valmennat?
Rehellisesti sanottuna olin valmistautunut korkeintaan apuvalmentajana toimimiseen. Tullessamme mukaan toimintaan LeKin 2014 joukkuetta valmensi hyvin ammattimaisesti Ryypön Toni ja luulin, että hän myös jatkaa joukkueen vastuuvalmentajana. Sitten ymmärsin, että joukkueen pitää löytää oma valmennustiiminsä. Koska suurta vapaaehtoisten laumaa ei vastuuvalmennukseen löytynyt päätin tarjoutua jos tehtävä saataisiin jotenkin järkevästi jaettua toisen vastuuvalmentajan kanssa. Tähän sain mukaan Tuomas Martinin, joka oli mainio juttu. Hän on todellinen urheilija ja mainio lasten kanssa työskentelijä. Lisäksi hän on toiminut kansallisella tasolla yleisurheilussa. Joukkueeseen saatiin paljon ammattimaisempaa osaamista muun muassa fysiikkavalmennuksen osalta.
Jotain kokemusta valmentamisesta oli kertynyt HJK:n kuuden vuoden jälkeen, joskin pitää myöntää, että vaatimaton jalkapallotaustani ja koulutukseni eivät riittäneet kovin pitkälle. Suomalaisen jalkapalloilun taso on kasvamassa ja kuulun itse siihen koulukuntaan, joka uskoo, että myös nuorimpien juniorien valmennus kaipaa ammattilaisuutta.
5. Miten suomalainen juniorijalkapallo on muuttunut mielestäsi viimeisen 20 vuoden aikana?
Suomalainen junioripalloilu on kehittynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Olosuhteet ovat parantuneet merkittävästi tekonurmien ja hallien myötä. Valmennusta on kehitetty Palloliitosta alkaen ja seurat on kiinnitetty paremmin kokonaisuuteen. Eri ikäkausien herkkyysvaiheet on huomioitu paremmin ja yritetty kehittää pelaajia pidemmällä perspektiivillä. Heikkouksia on edelleen. Harrastajia on paljon, mutta valmentajien taso vaihtelee rajusti. Minulla ei tosin ole näkymää yli 13-vuotiaiden toimintaan. Joukkueemme hajosi Helsingissä siinä vaiheessa, niin kuin kaupunginosajoukkueille usein käy emoseuran yhdistäessä joukkueita ja muiden joukkueiden vetäessä pelaajia lähiseuroihin.
Akatemiajoukkueita on ilmestynyt kaikkialle, joskin niistä on myös haittaa juniorien kehitykselle. Monet pelaajat kehittyvät myöhemmin kuin muut ja heidän on vaikeampi murtautua valmiisiin akatemiajoukkueisiin. Muistan yhden huikean pelaajamme Ajbi Kunuschevchin, joka meni meiltä Klubin akatemiaan, eikä saanut kunnolla peliaikaa. Kehitys alkoi pysähtyä ja sitä oli murheellista katsoa. Onko kilpailu tarpeen olla niin kovaa ennen viidentoista ikävuoden mittaa? Uskon, että siinä vaiheessa vasta tehdään päätöksiä siitä, aletaanko vetää todella kovaa vai vain harrastaa.
6. Valmennat 2014 syntyneitä tyttöjä ja poikia. Millaista on toimia pienten pelaajan alkujen kanssa?
Pienten pelaajien valmentaminen on usein myös lasten hoitoa. 5-6 vuotiaat eivät pysty vielä keskittymään kuin hetken. He ovat leikki-ikäisiä ja haluavat tehdä asioita myös leikinomaisesti. Tärkeintä on luoda mahdollisimman vähän odotusaikaa, kuunnella hauskoja juttuja ja pitää yllä turvallista harjoitusympäristöä. Taustalla on oltava myös kova treenaaminen, jotta lapset saavat antaa kaiken energiansa kentällä ja kehittyä myös fyysisesti. Koordinaatio on kaikki kaikessa. Lasten on opittava juoksemaan oikein, kääntymään terävästi, olemaan lähellä muita ihmisiä ja ottamaan kontaktia turvallisesti. Osalle pienistä lapsista on aluksi vaikea olla lähellä toisia lapsia ja kamppailla fyysisesti. Pienpelit, pallonsuojausharjoitukset ja vastaavat muut treenit opettavat tällaisia taitoja. Pienten lasten kanssa on osattava hallita kiukkukohtauksia, nälkää, väsymystä ja monia muita, jotka poistuvat vähitellen iän karttuessa. Lisäksi asiat on pidettävä mahdollisimman yksinkertaisina. Ohjeita voi antaa vain yhtä asiaa koskien. Kaikki on näytettävä ja pyydettävä lapsia myös näyttämään. Ei voi sanoa, että seiso päkiöillä tai potkaise sisäsyrjällä vaan kyseiseen kohtaan on pyydettävä lasta laittamaan kätensä ja osoittamaan se. Mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä.
Oma haasteensa ovat lasten vanhemmat. He ovat luonnollisesti huolestuneita siitä, pärjäävätkö heidän lapsensa ryhmässä, säilyykö motivaatio, kohdataanko heidän lapsensa oikein ja heidän erityispiirteitänsä kunnioittaen. Jotkut vähän kunnianhimoisemmat vanhemmat tarkkailevat valmennuksen laatua ja lastensa peliajan määrää. Tasoryhmät ovat aina valtava kamppailu valmennuksen ja vanhempien välillä. Miksi lapseni pelaa ryhmässä kaksi, eikä yksi vaikka on niin hyvä? Kyse ei ole tästä, vaan omassa valmennusfilosofiassani yritän tarjota lapsille aina sillä hetkellä parhaan mahdollisen kokemuksen onnistumisineen ja haasteineen. Ryhmiä ei lukita, vaan ne ovat avoimia liikkeelle. Omassa joukkueessani on upeat ja valmennusta tukevat vanhemmat, jotka osallistuvat, tukevat ja mahdollistavat erinomaisella tavalla toiminnan laadun ja jatkuvuuden. Joukkueenjohtaja Sini Teisala on parasta, mitä olen futiksessa nähnyt ja apuvalmentajat aina paikalla. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen, mikä on kyllä varsin kunnioitettavaa.
7. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ominaisuudet F-ikäluokan valmentajalle?
F-ikäluokan valmentajan on kyettävä kohtaamaan lapset, heidän erityispiirteensä ja heidän vanhempiensa toiveet ja vaatimukset. Valmennuksen osalta on kyettävä pitämään ryhmät sopivan kokoisina eri rasteilla. Tehokkuuden on oltava kaiken taustalla, jotta lapset eivät menetä lyhyttä keskittymiskykyään ja ala toimia treenien ”ulkopuolella”. Perusasiat tulee tietää fyysisestä kehityksestä, sekä perustekniikoista (kuten laukaus ja syöttö). On ymmärrettävä, että peli on leikkiä ja tulokset eivät ole tärkeitä. Tärkeää on kehittää pelaajia pitkällä tähtäimellä ja luoda jatkuva motivaation kehityksen polku. Se syntyy kärsivällisellä lasten kohtaamisella, palautteella, joukkuehengen luomisella ja tukemalla kaikkia eri kehitysvaiheissa olevia pelaajia. Monet lapsuuden tähdet jäävät niiden taakse, jotka tekevät jatkuvasti työtä jalkapallonsa eteen. Näistä puurtajista nousee monia hyviä pelaajia 13-15 ikävuoden tienoilla. Loppu viimein ”tähtien” resepti on kuitenkin valtava, lähes autistinen motivaatio pelata palloa koko ajan. Valtaosa pelaajista ovat jalkapallon parissa saamassa hyvän, liikunnallisen pohjan elämälleen.
8. Miltä käymäsi Palloliiton koulutukset ovat tuntuneet? Onko niistä ollut hyötyä?
Olen käynyt vanhat E-, D- ja C-koulutukset, sekä aloittanut uuden Starttikoulutuksen. Odotan mielenkiinnolla, miten koulutus on muuttunut 15 vuoden aikana, joskin minulla on ollut vaikeuksia löytää kursseihin aikaa työni ja perheeni välissä. Koulutukset ovat olleet laadukkaita ja tärkeitä. Se on toki myös ainoa tehokas tapa ammattimaistaa juniorivalmennusta pienten resurssien paineessa. Seuralla on myös valmennusyhteistyötä Ilveksen kanssa. Täytyy yrittää löytää aikaa myös sellaiseen. Itse olen erikoistunut yllättäen maalivahtivalmennukseen. Pidin Helsingissä mv-leirejä lähiseuroille. Se oli hauskaa hommaa. Taidot tosin loppuivat siinäkin pienimpiin junioreihin.
Kävin myös tuomarikoulutuksen Helsingissä. Se oli heikointa koulutusta, mitä olen nähnyt. Parin päivän koulutuksella mentiin viheltämään miesten 7- ja 6-divisioonan pelejä. Minulle riitti pari vuotta niissä hommissa.
Mistään ei tunnu löytyvän perusasioiden hyvää koulutusta, kuten laukaisutekniikan osa-alueiden koulutusta tai maalivahtien tekniikkakoulutusta. Näitä asioita on täytynyt kaivaa itse eri lähteistä. Joitain asioita pidetään itsestään selvyytenä tai odotetaan, että lapsi löytää ne itse. Muistan aikanaan surkean lämärini lätkässä ja onnettomat maalipotkuni. Tekniikkani oli hirveä. Olisi ollut hyvä jos joku valmentaja olisi voinut kertoa, mistä osa-alueista hyvä veto koostuu!
