#lekisydän on juttusarja, joka esittelee LeKi-futiksen pelaajia, valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Henkilöitä, jotka toimivat isolla :llä.
Tällä kertaa haastattelussa on Toni Ryyppö, joka on LeKi-futiksen aloittavien ikäluokkien valmentaja. Toni on toiminut seurassa koko LeKi-futiksen historian ajan joko pelaajana tai valmentajana. Annetaan miehen itse kertoa historiansa ja ajatuksensa valmentamisesta.
1. Kerro hieman itsestäsi. Kuka olet?
Twitterissä olen esitellyt itseni seuraavasti: ”ruuhkavuosissa elävä introvertti. Kolme lasta, kultainennoutaja ja rintamamiestalo. Seuratoimintaa LeKi-futiksessa ja liikunnan ammattitutkintoa Varalassa.”
Olen ollut Kiillolla tuotantotyöntekijänä reilut kolmetoista vuotta, mutta viimeisen vuoden olen ollut opintovapaalla ja opiskellut monimuotona varhaiskasvatukseen painottuvaa liikunnan ammattitutkintoa Varalan Urheiluopistolla. Koronavuosi on opiskeluun tuonut omat haasteensa, mutta toisaalta olen pystynyt käyttämään lukemattomia tunteja lukemiseen, pohdiskeluun sekä omaan hyvinvointiini ja oppinut vihdoin itse liikkumaan myös ilman kilpaurheilijan mentaliteettia. Enää ei ärsytä, jos joku sattuu pyöräilemään ohi ja myös hiihtäminen on ollut tänä talvena mukavaa kun ei ole tarvinnut kiriä verenmaku suussa edellä olevia kiinni.
LeKi-futiksessa olen ottanut vastuuta aloittavista ikäluokista ja olen joka vuosi joukkuetoiminnassa aloittavan ikäluokan vastuuvalmentajana ensimmäisen kauden ajan. Tällä hetkellä olen 2013 syntyneiden poikien vastuuvalmentaja, F-tyttöjen valmennusryhmässä ja 2014 ikäluokan tutorina. Keväällä tähän kokonaisuuteen tulee mukaan vielä silloin perustettava 2015 syntyneiden ikäluokka ja toivottavasti kesällä saadaan myös Palloleikkikoulun lapsi+vanhempi ryhmä toteutettua, missä olen ollut myös vastuuvalmentajana.
2. Millainen on historiasi jalkapallon parissa?
Aloitin jalkapallon pelaamisen 5-vuotiaana Lempäälän Kisassa, missä meillä oli mainio ikäluokka ja Hakkarin hiekkakentältä ei kovin helposti pisteitä vieraspaikkakunnille lähtenyt. Ikäluokan hyvästä tasosta kertoi myös se, että viisi poikaa valittiin myös Tampereen alueen TaNaJa piirinjoukkueeseen, millä voitimme myös Kouvolassa pelatun Nappulaliigaliiton alueturnauksen.
Noin 10-vuotiaana tahdoin lopettaa jääkiekon ja aloittaa jalkapallon pelaamisen tavoitteellisemmin ja siirryin Valkeakosken Hakan vuotta vanhempien joukkueeseen. Hakassa tuli pelattua koko junioriputki läpi aina A-junnuihin asti ja näiltä vuosilta on paljon hienoja kokemuksia. Haka oli vuosituhannen vaihteessa Suomen menestyneimpiä seuroja ja se näkyi myös junioreissa. Joka vuosi kävimme Suomen isoimmissa turnauksissa ja ulkomaillakin kävimme mm. Norjassa, Tanskassa ja kaiken huippuna kaksi kertaa Meksikossa missä ei kyllä menestystä tullut Latinalaisen Amerikan suurseuroja vastaan. Olin pelaajaurani parhaassa iskussa Hakan B-junioreissa ja olin myös joukkueen kapteeni kyseisinä vuosina. Valitettavasti A-junioreihin siirtyessä muutamat loukkaantumiset olivat vaivana ja samalla motivaatio pelaamiseen kateissa. Pelasin kuitenkin loputkin juniorivuodet Hakassa, vaikka en enää niin isossa roolissa ollut kuin aikaisemmin.
Taukoa pelaamisesta tuli puolisen vuotta ennen armeijaan menoa ja armeijassa olon ajan, mutta aika nopeasti sitä kaipasi kuitenkin kentille takaisin ja siirryin takaisin Lempäälään LeKin edustusjoukkueeseen heinäkuussa 2007. Edustusjoukkueessa tuli pelattua useampi kausi ja tällä hetkellä viimeisin pelini on vuoden 2017 heinäkuulta. Näiden kymmenen vuoden edustuksessa olon aikaan toki mahtui esimerkiksi kaksi polvileikkausta ja muita pienempiä vammoja sekä perheen perustaminen, joten pelaaminen ei kovin aktiivista ole koko ajan ollut. Vielä en kuitenkaan ole virallisesti lopettanut, vaan toisinaan olen jopa miettinyt paluuta pelikentille!
Valmentamisen aloitin samoihin aikoihin, kun oma pelaaminen loppui toistaiseksi. Alkuun toimin Palloleikkikoulun vastuuvalmentajana ja hetken päästä mukaan tuli myös G-tyttöjen ikäluokka. Aika nopeasti kiinnostuin yhä enemmän ja enemmän valmentamisesta ja pikkuhiljaa roolini seurassa on kasvanut enemmän ja toivottavasti tulee kasvamaan vielä lisää tulevaisuudessa.
3. Miksi valmennat? Mikä on valmentamisen merkitys sinulle?
Sitä luulisi, että kun olet pelannut reilut kaksikymmentä vuotta jalkapalloa, niin tietäisit pelistä lähes kaiken. Kun aloitin valmentajana, niin hyvin nopeasti tajusin että minulla on tästä pelistä vielä aivan älyttömästi opittavaa. Jokaisena päivänä on mahdollisuus oppia jotain uutta ja uuden oppiminen ja jatkuva itsensä kehittäminen tekee valmentamisesta kiehtovaa.
Valmentajana saan olla mukana jalkapallossa päivittäin ja auttaa pelaajia kehittymään ja kasvamaan ihmisinä. Lisäksi tykkään todella paljon lasten kanssa toimimisesta ja on todella palkitsevaa, kun on saanut hyvät harjoitukset päätökseen ja kentältä poistuu hymyileviä pelaajia puna poskillaan. Valmentajana koen samaa yhteisöllisyyttä mitä pelaajaurallani, ja pelikenttä on edelleen se tuttu turvapaikka missä arjen kaikki muut murheet unohtuvat aina. Yksinkertaisesti tykkään tästä hommasta todella paljon ja olen ylpeä siitä, että saan olla mukana viemässä lempääläläistä ja suomalaista jalkapalloa seuraavalle tasolle.
4. Lähdit aikoinasi valmentajapolulle seuran Palloleikkikoulusta. Minkälainen merkitys Palloleikkikoululla on mielestäsi pelaajan polulla? Mitkä ovat sen tärkeimmät sisällöt?
Kyllähän Palloleikkikoulu on erittäin tärkeä osa pelaajan polulla. Siellä useimmat lapset ottavat ensimmäisen kosketuksen lajiin ja joukkuetoimintaan. Palloleikkikoulussa opetellaan ryhmässä toimimista ja opitaan erilaisia lajitaitoja leikkejä hyödyntämällä.
Mielestäni Palloleikkikoulun ehdottomasti tärkein asia on saada lapsilla kipinä syttymään liikuntaa ja jalkapalloa kohtaan ja luoda lapsille turvallinen ympäristö oppia uusia asioita ja mielestäni tässä on onnistuttu hyvin. On todella hienoa nähdä, että omista Palloleikkikoulu ryhmistäni nopeasti laskettuna pelaajia on nykyään joukkuetoiminnassa mukana noin kolmisenkymmentä pelaajaa.
5. Mikä on mielestäsi oleellista 5v5 jalkapallossa? Millaisiin asioihin siinä tulisi valmentajien paneutua?
Ensinnäkin meidän täytyy luoda harjoituksiin hyvä toimintakulttuuri ja säännöt, joiden kautta saadaan hyvä tekemisen meininki. Harjoitukset on hyvä suunnitella niin, että niissä tulee paljon toistoja, harjoitteissa on hyvä tempo, pelillisissä harjoitteissa tulee tilanteenvaihtoja ja pelaajilta täytyy vaatia täysillä tekemistä. Valmentajien pitää luoda turvallinen ympäristö missä jokainen lapsi uskaltaa yrittää parhaansa ilman epäonnistumisen pelkoa.
5v5 jalkapallohan on paljon minä ja pallo ajatusmaailmaa ja ottelutapahtumissa itse tahdon nähdä pelaajia, jotka uskaltavat pitää palloa itsellään suojaamalla, harhauttamalla ja kuljettamalla. Haluan nähdä pelaajia jotka reagoivat välittömästi ja aggressiivisesti pallonmenetyksen jälkeen ja haluavat riistää pallon välittömästi takaisin ja mahdollisuuksien mukaan edetä nopeasti maalintekoon.
En näe kovin tärkeänä, että pelaajat osaisivat pysyä muodossa omilla pelipaikoillaan, vaan on tärkeämpi saada kaikki pelaajat osallistumaan peliin aktiivisesti pelipaikasta riippumatta eli myös maalivahtia on hyvä kannustaa osallistumaan rohkeasti peliin. Kaikki hyökkäävät ja kaikki puolustavat!
Valmentajien vuorovaikutustaitojen tärkeyttä ei voi vähätellä sillä ne ovat todella arvokkaita taitoja. Pitää osata itse heittäytyä, välittää innostusta ja intohimoa pelaajiin, pitää olla huolehtiva ja osata antaa palautetta. Jokainen pelaaja pitää kohdata yksilöllisesti, koska pelaajilla on erilaiset motivaatiot, tavat ja valmiudet oppia.
Vaatimustaso, vauhti, täysillä tekeminen, perustaidot pallon kanssa, kokonaisliikuntamäärän muistaminen ja positiivisen ilmapiirin luominen. Nämä kun toteutuu, niin päästään mielestäni pitkälle 5v5 jalkapallossa.
6. Mitä on mielestäsi seurakulttuuri? Miten se näyttäytyy LeKi-futiksessa?
Seurakulttuuri on yhteisön jokapäiväistä tekemistä. Seurakulttuuria on pelitapahtumat, turnaukset ja seuran kauden päättäjäiset. Se on erilaisia toimintatapoja, pukukoppikulttuuria ja yhtenäisyyttä. Valmentajilla on iso rooli kulttuurin välittäjinä pelaajille. Me toimimme esimerkkeinä, opetamme oikeisiin toimintatapoihin ja innostamme pelaajia. Rakkaus lajiin ja seuraan syvenee, kun seura on tärkeä! Ja mitä tärkeämpi seura on, sitä enemmän pelaaja, valmentaja tai joku muu seuran toiminnassa mukana oleva henkilö on valmis antamaan itsestään kentällä ja sen ulkopuolella.
Itselleni seurakulttuuri on erittäin tärkeä asia ja tahdon tuoda sitä esille vahvasti aloittavien ikäluokkien toiminnassa. Mielestäni LeKi-futiksessa olemme saaneet viime vuosina seurakulttuuria edistettyä hyvin. Joukkueiden tapahtumissa meillä on yhtenäinen varustus, joukkueiden toimintatavat ovat kehittyneet, edustusjoukkueiden kotipeleihin on panostettu tapahtumina ja esimerkiksi tämä juttusarja seuran toimihenkilöistä on hieno esimerkki seurakulttuurista.
7. Seuraat aktiivisesti jalkapalloa mm. somen, podcastien ja kirjallisuuden kautta. Onko sinulla suositella jotai näistä seuran valmentajille, entä pelaajille tai pelaajien vanhemmille?
Kieltämättä joka päivä tulee jotain kautta luettua, kuunneltua tai katseltua jotain mikä liittyy jalkapalloon ja/tai valmentamiseen.
Blogeista kannattaa ehdottomasti ottaa seurantaan Suunnanmuutos-blogi ja Futistohtori. Löytyy paljon mielenkiintoisia tekstejä jalkapallosta, valmentamisesta ja jalkapallokulttuurista.
Kirjasuosituksia voisi listata ison listan mutta laitetaan muutama, mitä on tullut omaan kirjahyllyyn hankittua lähiaikoina. Matkani futaajaksi kirjaa suosittelen kaikille junioripelaajille ja heidän vanhemmilleen, valmentajille voisin vinkata Markku Kanera – näin valmennan voittajia, Psyykkinen valmennus ja Toimiva vuorovaikutus kirjoja. Viime aikoina on tullut paljon hyviä suomifutis kirjoja ja nämä kannattaa myös omaan kirjahyllyyn haalia: Oi Suomi on! ja Me mennään kisoihin. Lisäksi voisin kaikille urheiluihmisille vinkata Urheiluseurojen sisäpiirissä kirjan missä on huikeita tarinoita siitä, kuinka valtavasti urheiluseurojen taustalla tehdään yleisölle näkymätöntä työtä.
Useimmat näistä kirjoista löytyvät myös äänikirjoina, jos lukeminen ei ole oma juttu. Lisäksi Youtubesta Erkko Meren kanavalta löytyy varsinkin valmentajille mielenkiintoisia keskusteluja kuunneltavaksi.
Podcasteista voisin suositella kaikille jalkapalloihmisille omaa suosikkiani Pallo&Pullo Podcastia, joka löytyy Spotifysta ja Suplasta. Toinen hyvä on Suplasta löytyvä Veikkausliigaan keskittyvä Pallokerho. Erityisesti valmentajille täytyy suositella Palloliiton Strategiapodcastia, joka löytyy nykyään myös Spotifysta. Juuri viime viikolla ilmestyi erikoisjakso lasten valmennuksesta. Kannattaa kuunnella!
Jos äänikirjat ja podcastit ei tahdo toimia niin lopuksi Netflix suositteluna dokumenttisarja Pelikirja missä huippuvalmentajat mm. José Mourinho ja NBA-valmentaja Doc Rivers kertovat uriensa vaiheista ja millä säännöillä he ovat menestyneet urheilussa ja elämässä.
8. Vietät kauden aikana paljon aikaa kentillä ja näet paljon hyviä ja huonoja asioita suomalaisessa junnufutiksessa. Mikä asia/ilmiö tulisi mielestäsi kitkeä heti pois ja miksi? Entä missä on tapahtunut kehitystä viimeisien vuosian aikana?
Valmentajien pelaaminen voitosta aivan nuorimmissa ikäluokissa. Pelaajien toki pitää antaa pelata voitosta, mutta valmentajien pitäisi osata katsoa myös tuloksien taakse ja kehittää pelaajia. Liikaa kuulee valmentajilta suoria käskyjä pelaajille tyyliin ”laidan kautta!” ettei tule pallonmenetystä oman maalin edessä tai kehutaan puolustajaa, kun hän potkaisee pallon pois vastustajan hyökkääjältä suoraan rajasta yli joka kerta, vaikka olisi parempi opetella riistämään pallo itselle, vaikka riskinä olisikin, että hyökkääjä pääseekin ohi. Pahimmillaan olen todistanut kesken pelin, kuinka pelaaja katsoo vaihtopenkin suuntaan ja odottaa suoria ohjeita valmentajalta mitä pitäisi tehdä.
Liikaa näkee tuloksesta pelaamisena myös sitä, että jätetään yksi pelaaja puolustajaksi varmistamaan oman maalivahdin eteen ja pahimmillaan nämä kaksi pelaajaa juttelevat tylsistyneenä keskenään, kun pallo on toisessa päässä kenttää. Jos tunsit nyt piston sydämessä, niin olisiko parempi jatkossa kannustaa molempia aktiiviseen pelaamiseen? Maalivahdin on mielestäni hyvä opetella pohjapelaajana toimimista silläkin riskillä, että verkko soi omissa useammin. Nopeasti nuoretkin pelaajat oppivat todella hienosti pelaamaan fiksusti nousevana ja peliin aktiivisesti osallistuvana maalivahtina. On toki aika surkuhupaisaa kuunnella välillä vastustajajoukkueen vanhempien jatkuvaa huutamista tyhjänä olevasta maalista, jos meillä sattuu olemaan yliaktiivinen maalivahti kentällä.
Olen ollut kuitenkin vasta kohtuu vähän aikaa mukana valmennustouhuissa ihan ikäluokkatoiminnassa pelikentillä, joten minun on vaikea määritellä, missä on tapahtunut kehitystä viimeisien vuosien aikana, mutta sen tiedän, että suomessa on paljon älyttömän kovia juniorivalmentajia, jotka janoavat päivittäin tietotaitoa lisää. Myös pelaajien taitotaso on kasvanut ainakin omista juniorivuosistani merkittävästi. Ja aivan varmasti niin valmentajien kuin pelaajien osaaminen kasvaa entisestään tulevina vuosina.
Minun vinkkini muille aloittavien ikäluokkien valmentajille on, että pyrkikää antamaan enemmän konkreettisia ohjeita niin, että pelaajat joutuvat itse havainnoimaan ja tekemään päätökset sekä vaatikaa kaikilta osallistumista peliin ja aktiivisuutta pelipaikasta riippumatta. Tuosta kun ottaa nuo kaikki suosittelemani blogit, podcastit ja kirjat seurantaan niin ei voi välttyä oppimasta lisää. Timanttista settiä! Muistakaa kehittää itseänne ja haastakaa valmentajakollegoita rakentavilla keskusteluilla.
Nähdään pelikentillä!