#lekisydän on juttusarja, joka esittelee LeKi-futiksen pelaajia, valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Henkilöitä, jotka toimivat isolla :llä.
Juttusarjan seuraavassa esittelyvuorossa on 2012 syntyneiden poikien valmentaja Toni Tarhonen. Tarhonen aloitti valmentamisen noin 2,5 vuotta sitten kun oma poika aloitti pelaamaan. Toni on käynyt myös Palloliiton valmennuskoulutuksia, osallistunut myös muihin yksittäisiin koulutuksiin ja on aktiivisesti mukana seuran järjestämissä Taitotori harjoituksissa. Annetaan miehen itse kertoa kahdeksaan tiukkaan kysymykseen vastaamalla mikä valmentamisessa kiinnostaa ja mikä siinä on haastavinta:
1. Oma tausta jalkapallossa?
Aloitin jalkapallon 7-vuotiaana Nurmijärven nappulaliigassa. Nappulaliigan jälkeen pelasin 15-vuotiaaksi asti Nurmijärven Natevassa. Nykyisin seura kulkee nimellä NJS. Pelipaikkana oli usein vasen keskikenttä. Tykkäsin erityisesti pelinrakentelusta ja syöttämisestä enkä ottanut taka-askelia kaksinkamppailutilanteissa. Teini-ikäisenä en ollut erityisen nopea tai taitava harhauttelija, joten hyökätessä olin luontevasti varmistavassa roolissa. Muutenkin olin enemmän puolustushenkinen kaveri.
Viimeisten pelivuosien aikana kärsin jalkavaivoista, joka osaltaan vaikutti lopettamispäätökseen. Samoihin aikoihin ja samasta syystä lopetin myös koripallon, jota olin tuolloin pelannut jokusen vuoden jalkapallon rinnalla. Muistan olleeni todella laiska venyttelemään ja huoltamaan itseäni treenien ja pelien yhteydessä ja olenkin vasta aikuisiällä ymmärtänyt huollon tärkeyden liikunnassa. Suhteellisen aikainen lopettaminen on myöhemmin harmittanut, vaikkakin silloin päätös oli ihan oikea. Tykkään edelleen höntsätä eri pallopelejä ja ilman jalkavaivoja olisin varmasti jatkanut jalkapalloakin vielä useamman vuoden.
2. Montako vuotta olet toiminut valmentajana?
Lähdin mukaan 2012 syntyneiden apuvalmentajaksi keväällä 2018 eli 2,5 vuotta sitten. Oma poika aloitti tuolloin pelaamaan joukkueessa ja huomasin jo muutamien harjoitusten jälkeen toiminnan olevan kannustavaa ja lapsiystävällistä. Joukkueen vastuuvalmentajan ja muiden apukoutsien asenne oli mielestäni sopivan rento tuolloin alle kouluikäisten pelureiden ohjaamiseen ja lopulta päätös liittyä mukaan valmennusporukkaan oli aika helppo. Lisäksi huomasin jo alkuvaiheessa, että meillä on aivan briljantti joukkueenjohtaja, joka tekee älyttömästi tärkeää ja monesti näkymätöntä työtä joukkueen hyväksi, jotta jokaisella pelaajalla ja aikuisella olisi joukkueessa mahdollisimman helppo toimia. Haluan tässä nostaa ison peukun pystyyn myös muille joukkueen toimihenkilöille kuten rahastonhoitajalle, varustevastaavalle ja tapahtumavastaaville, jotka osaltaan mahdollistavat tälläkin hetkellä lähes 40 pojan jalkapalloharrastuksen.
3. Mikä valmentamisessa on parasta, entä haastavinta?
Parasta valmentamisessa on ehdottomasti se, kun näkee pelaajien oppivan uusia asioita ja käyttävän opittuja taitoja pelitapahtumissa. Monesti kun jotain uutta asiaa lähdetään harjoittelemaan ensimmäistä kertaa, tuntuu, että edessä on todella pitkä tie. Saattaa kuitenkin käydä niin, että pienen alkukangertelun jälkeen pelaajat omaksuvat uuden asian jopa yllättävän nopeasti. Tällaiset hetket ovat valmentajille erityisen mukavia. Toki saavutettua tasoa täytyy jatkossa nostaa, mutta pitää osata ottaa ilo irti pienistäkin voitoista. On myös mukavaa, jos onnistuu vetämään hyvät treenit suunnilleen kuten on etukäteen suunnitellut ja näkee poikien tykänneen treeneistä.
Haasteita on monenlaisia ja osa niistä muuttuu sitä mukaa kun pojat kasvavat. Enää pelaajilla ei niinkään tule äitiä ikävä kesken treenien, mutta sen sijaan marraskuisena torstai-iltana Pikku-Vaparilla pitkä kouluviikko saattaa näkyä ylimääräisenä kiukutteluna. On myös haasteita, jotka seuraavat vuodesta toiseen ja isoin niistä on miten suunnitella harjoitukset, joissa kaiken tasoiset pelaajat saavat juuri sopivasti haastetta. Aktiivisimmat pelaajat käyvät lähes kaikissa treeneissä, kun taas osa saattaa käydä harjoituksissa kerran kahdessa viikossa tai harvemmin. Tällöin taitoero kasvaa viikko viikolta ja harjoitusten suunnitteluun täytyy käyttää enemmän aikaa ja vaivaa. Toinen jatkuva haaste on jokaisen pojan huomioiminen ja kannustaminen. Kun harjoituksissa on yli 20 poikaa ja paikalla vaikka kolme valmentajaan aika haastavaa vaihtaa jokaisen kanssa muutama sananen ja pyörittää treenejä. Mutta näidenkin haasteiden kanssa tullaan toimeen.
4. Valmennat 2012 syntyneitä poikia. Millaista on toimia pienten pelaajanalkujen kanssa?
Voittopuolisesti aivan mahtavaa hommaa. Nuoret lapset oppivat asioita nopeasti, varsinkin jos ovat tarpeeksi motivoituneita. Heidän tunteensa ja reaktionsa ovat oikeastaan aina aitoja. Ilot, surut ja harmitukset tulevat läpi ilman suodattimia, jolloin valmentajakin pystyy helposti reagoimaan kulloiseenkin tilanteeseen. Toisaalta 2012 syntyneet ovat todella eläväistä sakkia ja teemme valmentajien kanssa koko ajan paljon työtä sen eteen, että harjoituksissa pelaajat kuuntelevat valmentajia eivätkä häiritse muiden suorituksia, kun odottavat omaa vuoroaan. Tilanne on hyvin pitkälti sama kuin koulussa eli jos kaikki 20 lasta puhuu samaan aikaan, homma ei etene mihinkään. Sen takia joukkueella on tiettyjä käyttäytymissääntöjä, joita täytyy noudattaa. Onneksi pelaajat sisäistävät tällaiset asiat jo aika hyvin. Nämä muutamat vuodet ovat myös opettaneet, että joskus vaan on sellaisia harjoituskertoja, että poikien ajatukset ovat jossain aivan muualla ja silloin tilanteeseen täytyy osata sopeutua ja vetää tilanteeseen nähden mahdollisimman hyvät treenit. Monesti heikompia treenejä seuraa nippu hyviä treenejä, joten maailma ei kaadu siihen, jos välillä ote vähän lipsuu.
5. Miltä käymäsi Palloliiton koulutukset ovat tuntuneet? Onko niistä ollut hyötyä? Entä muut koulutukset?
Varsinkin Futisvalmentajan startti oli sellainen koulutus, jonka jälkeen ymmärsin paremmin, mitä valmentamisella oikeasti tarkoitetaan. Koulutukseen kuului paljon luokassa tapahtuvaa keskustelua sekä ryhmätöitä eri teemoista ja päivän päätteeksi opittuja asioita pääsi/joutui kokeilemaan esimerkkiryhmän kanssa muiden kurssilaisten ja kouluttajan tehdessä muistiinpanoja. Siinä tilanteessa kokematon valmentaja on väkisinkin epämukavuusalueellaan, mutta näin jälkikäteen ajatellen juuri sellaiset tilanteet ovat olleet niitä, jotka ovat muokanneet omaa valmentamista eniten oikeaan suuntaan.
Olen käynyt myös Palloliiton 5-7 vuotiaiden Ikävaihekoulutuksen, jossa käytiin tarkemmin läpi sitä kuinka ihan nuorimpien kanssa lajiin tutustutaan. Koulutus sisälsi paljon oleellista tietoa mm. eri herkkyyskausista. Tuossa iässä lapsi elää vielä vahvasti yksilökeskeistä vaihetta ja toisaalta ympäristön havainnoiminen varsinkin pelitilanteissa on vielä vajavaista. Tällöin esimerkiksi pelaajia ei voi vaatia syöttämään palloa, koska he eivät oikeastaan vielä kykene täysin hahmottamaan mitä kentällä heidän ympärillään tapahtuu. Sen takia onkin ihan ok, että pelitapahtumissa pelit ovat käytännössä jatkumo 1vs1-pelaamista, jossa jokainen vuorollaan yrittää kuljettaa palloa kohti vastustajan maalia ilman yhtäkään syöttöä. 2012 syntyneiden peleissä on vasta viime kuukausina alkanut näkymään jonkin verran enemmän syöttelyä eli pojat selkeästi kehittyvät ympäristön havainnoimisessa. Silti edelleenkään emme ole vaatineet lisäämään syöttelyä. Toki senkin aika vielä tulee.
LeKi-futis on myös Ilveksen yhteistyöseura ja tämä kuvio mahdollistaa osallistumisen tiettyihin heidän järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Näissä koulutuksissa parasta on ollut saada tietoa siitä, miten Ilves tekee asioita eri ikäisten pelaajien kanssa. Heillä resurssit ja pelaajamäärät ovat aivan toista luokkaa, mutta mikään ei estä meitä soveltamasta heidän hyväksi koettuja malleja myös meidän valmennuksessamme.
6. Olet usein mukana Taitotoreilla. Koetko sen hyvänä oppina ja paikkana kehittyä myös valmentajana?
Taitotorien parasta antia on ollut nähdä miten eri ikäluokat suorittavat samoja rasteja. Samalla voi periaatteessa nähdä missä meidän joukkueemme pojat (toivottavasti) ovat muutaman vuoden päästä. Valtaosa Taitotorin vanhemmista pojista on pallon kanssa todella taitavia ja ehkä tietämättään näyttävät toiminnallaan ja asenteellaan hyvää esimerkkiä nuoremmille pelaajille.
Valmennuksellisesti Taitotoreilta olen oppinut sen, miten kulloistakin aihetta käydään läpi teemanmukaisesti. Eli jos Taitotorin päivän teemana on kuljettaminen, niin silloin opetetaan oikeastaan pelkästään hyvään kuljettamiseen liittyviä asioita ja jätetään muut asiat tarkoituksella taka-alalle. Toisin sanoen keskitytään kerrallaan vaan yhteen aihealueeseen, eikä yritetä tehdä pelaajista valmiita futareita yhden treenin aikana opettamalla kaikkea mahdollista sekaisin.
Taitotorit ovat myös hyvä paikka seurata miten kokeneemmat valmentajat valmentavat. Yhteistä kaikille on se, että jotta oppi voi mennä perille, täytyy pelaajien olla täysillä mukana harjoituksissa. Jonossa pelaaja voi ottaa hetken happea, mutta kun vuoro tulee, on pelaajan oltava valmiina ja tehtävä mahdollisimman hyvä suoritus. Tämänkaltaista vaatimustasoa yritämme juurruttaa myös 2012 syntyneiden joukkueeseen.
7. Miten koet kehittyneesi valmentajana? Missä asioissa olet erityisesti mennyt eteenpäin ja miksi?
Alussa valmentaminen jännitti, vaikka koin olevani sinut valmentamani asian kanssa. Harjoitusten jälkeen saatoin mietiskellä liikaakin kaikkia niitä asioita, joista olin unohtanut puhua. Siinä mielessä oma toiminta on nykyään paljon rennompaa. Edelleenkin me valmentajat valmistaudumme harjoituksiin, mutta nykyään ainakin itse olen ymmärtänyt, etten pysty millään suunnittelemaan harjoituksia aukottomasti. Tiettyihin muuttujiin, kuten viime hetken poisjäänteihin pystyy vielä jotenkin valmistautumaan, mutta F-ikäisten kanssa tuntuu uusia muuttujia tulevan melkein joka tapahtumassa. Esimerkkinä tapaus vuoden takaa, jossa yritin kovasta opettaa uutta asiaa, mutta huomasin poikien seuraavan jotain ihan muuta. Kysyin, että mistä on kyse ja pojat kertoivat leppäkertuista, joita oli lentänyt isompi parvi heidän ympärilleen. Ihasteltiin sitten hetki leppäkerttuja, vaikka siinä sivussa opetettava asia unohtui kokonaan. Tällaista tilanteissa luovimista täytyy osata edelleen, mutta samalla olen tullut tiukemmaksi suhteen, ettei meno ole kuin Hoplopissa. Pojat kasvavat koko ajan ja heiltä voi vaatia koko ajan parempaa keskittymistä harjoitustilanteissa.
Koen myös menneeni eteenpäin teemanmukaisessa valmentamisessa. Koulutusten ja Taitotorien kautta tähän on tullut selkeää parannusta ja olen huomannut, että hyvällä valmistautumisella yhdessäkin harjoituksessa voidaan saada näkyviä tuloksia aikaan. Se osaltaan motivoi niin pelaajia kuin valmentajia. Olen myös oppinut, ettei yksittäisen asian valmentamisessa tarvitse keksiä pyörää uudestaan ja kuinka monesti yksinkertainen on kaunista. Parhaimmillaan yhdellä yksinkertaisella harjoitteella voi opettaa useampaa eri aihealuetta painopistettä vaihtamalla. Yksinkertaisia harjoitteita on myös helpompi muokata pelaajille sopivammaksi kuten aluetta tai pelaajamäärää muokkaamalla. Tämä on tärkeää, jotta eritasoiset pelaajat saavat juuri sopivasti haastetta.
8. Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät ominaisuudet F-ikäluokan valmentajalle?
Hyviä ominaisuuksia on varmasti paljon, mutta itselle ensimmäisinä mieleen tulevat adjektiivit ovat kannustava ja johdonmukainen. F-ikäluokassa jalkapallo on monelle vielä leikkiä ja pelaajat vasta kokeilevat onko jalkapallosta pitkäaikaisemmaksi harrastukseksi. Tällöin vanhemmilla ja valmentajilla on iso rooli siinä, että pelaajat saadaan todella innostumaan lajista. Sen takia harjoituksissa ja peleissä on oleellista olla kannustava ja tsemppaava, koska jokainen pelaaja tasosta riippumatta tarvitsee positiivista palautetta ja onnistumisen tunteita. Suoraa negatiivista palautetta tulee välttää, vaikka myös parannuskohteista jutellaan paljon. Asia pitää vaan osata esittää oikealla tavalla.
Johdonmukaiseuudella tarkoitan sitä, miten joukkueen toimintaa pyöritetään viikost aja kuukaudesta toiseen. Harjoituksissa ja pelitapahtumissa on aina suunnilleen tietty rakenne, jonka pelaajat pikkuhiljaa sisäistävät. Tätä kautta valmentajien ei tarvitse aina kerrata mitä tehdään, kun harjoitukset alkavat tai miten rasteilla toimitaan. Tämä helpottaa valmentajien työtä, mutta auttaa myös pelaajia keskittymään paremmin oleelliseen. Johdonmukaisuus näkyy myös siinä, että tietty vaatimustaso on aina läsnä. Esimerkiksi jos pelaaja osaa jo hienosti vartaloharhautuksen, yritetään seuraavissa harjoituksissa kikkapankkin lisätä askelharhautus. Eli pidetään huolta vanhoista opituista taidoista, mutta yritetään kuitenkin johdonmukaisesti koko ajan oppia jotain uutta.