#lekisydän
on juttusarja, joka esittelee LeKi-futiksen pelaajia, valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Henkilöitä, jotka toimivat isolla :llä.
Haastatteluvuorossa on Naisten edustusjoukkueen ja B-tyttöjen vastuuvalmentajana menneellä kaudella toiminut Sami Nyyssönen. Sami on tehnyt loistavaa työtä jo usean vuoden ajan tyttöfutiksen eteen ja tämä kausi huipentui kun Naisten edustusjoukkue nousi Kolmoseen.
1. Kerro hieman itsestäsi. Kuka olet?
Olen intohimoinen urheilun kannattaja lajista riippumatta, vapaa-ajalla soitan rumpuja ja maalaan öljyväreillä, tai rakentelen tallissa vanhoja autoja, neljä eri persoonaa siis yhdessä. Asun Viialassa vaimoni Mian kanssa ja meillä on kaksi aikuista poikaa. Urheilu on aina kuulunut meidän molempien elämään vahvasti, yhteinen laatuaikammekin tuppaa jollain muotoa kääntymään aina urheilun suuntaan. Valmennustyö on koko ajan läsnä arjessa joten ilman urheiluun hurahtanutta perhettä ei tästä työstä mitään tulisikaan. Päivätöissäni olen Metsolla hankintatehtävissä.
2. Miksi valmennat? Mikä on valmentamisen merkitys sinulle?
Olen valmentanut 15-vuotiaasta asti, eikä nyt sitä seuranneeseen reiluun kolmeenkymmeneen valmennusvuoteen mahdu kuin pari lyhyttä taukoa jolloin en ole ollut minkään ryhmän mukana. Valmentamisessa, kuten kaikissa harrastuksissani, tärkeintä ehkä on se että koskaan ei ole valmis. Uuden oppiminen ja edessä olevat mahdollisuudet motivoi joka päivä. Mitä enemmän opin valmentamisesta tai vaikkapa rumpujen soitosta, sen enemmän ymmärrän kuinka vähän vasta tiedän. Mahdollisuus saada työskennellä motivoituneiden pelaajien kanssa on äärimmäisen tärkeää, panostan valmentamiseen täysillä joten odotan että toisella puolella on myös vastaanottavainen joukkue. Tästä syystä olen myös sitä mieltä että vaihtuvuus valmennuksessa olisi tärkeää tietyin syklein. Pelaajat ovat vastaanottavaisempia kun näkökulma tai ehkä periaatteetkin hieman päivittyvät. Samoin jatkuvasta opiskelusta huolimatta valmentajallakin tulee piste jolloin ei enää uutta annettavaa välttämättä ole niin paljon kuin pelaajat sitä tarvitsevat kehittyäkseen.
3. Lähdit aikoinasi tekemään viiden vuoden projektia, kun tulit seuraan. Kerro hieman alustasi LeKi-futiksessa, projektista ja miten projekti on edennyt? Projekti taisi nyt huipentua Naisten joukkueen nousuun Kolmoseen?
LeKi-futiksen pesti oli ensimmäinen pesti johon hain ihan hakemuksella Aamulehdessä olleen ilmoituksen perusteella. Olin työskennellyt edelliset lähivuodet lähes yksinomaan tyttöjoukkueiden kanssa, joten tiesin mihin olin lähdössä. Tavoitteena oli lähteä rakentamaan LeKi-futiksen tyttöpolkua aina pienimmistä junnuista naisten sarjoihin asti. Tavoite saada polku viidessä vuodessa kaikkien ikäluokkien kattavaksi aina edustusjoukkueeseen asti oli haastava. Varsinkin kun seuran vanhin ikäluokka oli yhteinen C- ja D-tyttöjen ryhmä jossa yhteensä pelasi alle 20 pelaajaa. Lähtökohtaisesti tiesin että pelaajavirta seuraan pitää olla hurjasti positiivinen jotta meillä on viiden vuoden päästä naisten ryhmä jalkeilla.
Ensimmäiset harjoitukset LeKi-futiksessa oli pienessä vesisateessa Hakkarin kentällä, harjoitusten alkaessa ketään ei näkynyt kentällä ja odottelin viisi minuuttia, sitten kävin pukukopissa katsomassa ja siellä oli pelaajat, jotka kysyivät ”Ai aloitetaanko me vaikka sataa?” Asenne ja työmoraali on hieman muuttunut tästä. Ensimmäiset kaksi vuotta toimin tyttöfutiskoordinaattorin tittelin alla, mutta vanhemman ikäluokan toiminnan kasvaessa olen keskittynyt nyt tähän asti junioripolun vanhemman pään hyvinvointiin. Tämä osaltaan ruokkii nuoremman pään aktiivisuutta. Ensimmäinen naisten joukkueen kotipeli 150 katsojan edessä ja nyt vuotta myöhemmin nousu alueelliseen Kolmoseen on kyllä ollut hienoja hetkiä tällä polulla.
4. Millainen Naisten edustusjoukkue nähdään ensi kesänä Hakkarin nurmikentällä?
Joukkueen rakennus on vielä kovasti kesken, vaikka tietty joukkueen runko on pysynyt pitkälti ennallaan. Taso toki nousee taas yhden harppauksen, mutta viimeiset viisi vuotta on osoittanut että olemme yllättäneet itsemme ja toiset pärjäämällä jokaisen haasteen kanssa. Uskon vahvasti että pystymme rakentamaan joukkueen joka ensin pysyy sarjassa ja motivoituu asettamaan tähtäimen vieläkin korkeammalle kun aika on siihen kypsä. Kokemus T18 Ykkösestä on ollut äärimmäisen tärkeää, hyppy sarjatasojen välillä on joskus iso. On ollut hienoa huomata miten pelaajat kehittyvät ja oppivat pelaamaan ympäristössä missä aikaa ja tilaa ei ole yhtään ylimääräistä. Jokainen vuosi on opettanut meitä, joskus kantapään kautta, että millaiset asiat vaativat työtä eniten. Uskon että tämä polku työntää Naisten edustusjoukkuettakin vielä pitkän aikaa eteenpäin.
5. B-tytöt ovat nousset myös viime vuosina T18 Kolmosesta aina valtakunnalliselle tasolle T18 Ykköseen. Mitkä ovat olleet merkittävimmät syyt sille, että menestystä on tullut?
Kaksi asiaa, joukkue ja sen pelaajat. Alunperinkin joukkueeseen oli asettunut yksilöitä, joilla oli vahva tahto viedä omaa tekemistään ja joukkuetta eteenpäin. Tämän asenteen myötä muutkin pelaajat alkoivat nauttia kovan työn tekemisestä ja siitä seuranneesta menesetyksestä. Voisin poimia useammankin nimen joukkueen historiasta jotka ovat olleet joukkueen kasvun kiinnekohtia, mutta joukkueen kapteeneista Janika Saarinen, Silja Lukkarinen, Johanna Ranta ja Laura Lampi ovat ehkä olleet isoimmissa rooleissa, matkalla siihen missä nyt ollaan. He ovat luoneet sitä kulttuuria, johon muut ovat tempautuneet mukaan ja työnteko on tullut osaksi joukkueen identiteettiä. Valmennus on tukenut tätä työtä tahollaan mutta valmentajat vain pystyvät ohjaamaan laivaa, ilman poltttoainetta laiva ei kulje eteenpäin. Pelaajat ovat se voima joka työntää projektia eteenpäin, valmentajan tehtävä on antaa suunta ja ohjata.
6. Millainen on T18 Ykkösen taso? Mitä se mielestäsi vaatii pelaajilta? Mitä haluat viestiä seuran nuoremmille junioreille?
Kuten yllä mainitsinkin, tasoerot sarjojen välillä on kovat. Nyt kaksi vuotta Ykkösessä on opettanut että sinun täytyy olla pelin joka osa-alueella hyvä pärjätäksesi. Fyysisesti, teknisesti ja taktisesti olemme olleet hieman altavastaajina. Haasteena on varsinkin isommat seurat, joilla on ykkösjoukkueet SM-sarjassa ja käytännössä pelaamme aina pelaajia vastaan, joilla on kokemusta SM-sarjasta tai naisten tasolla paria kolmea sarjaa ylempää. Pelit ovat olleet kuitenkin tasaisia mutta ne tiukat pelit käännetään voitoiksi niillä pienillä ratkaisevilla asioilla. Kaikki valtakunnan sarjat ovat käytännössä täyden sitoutumisen vaativia sarjoja. Juniori joka harjoittelee ahkerasti myös henkilökohtaista taitoa ja opettelee aktiivisen ja intensiivisen pelityylin, pärjää kyllä urallaan. Palloleikkikoulusta alkaen intensiivinen pelityyli luo pohjaa siihen että kun opetellaan henkilökohtaista pelitaktiikkaa kuten 1v1 puolustamista, on helpompi ottaa hieman vauhtia pois ja järkeä mukaan, kuin enää tässä vaiheessa vaatia lisää vauhtia ja aktiivisuutta.
7. Teillä on aika paljon pelaajia ympäri Pirkanmaata ja Kanta-Hämettä. Mistä tämä johtuu? Miten saatte rekryttyä pelaajia?
Heti alusta asti olemme pyrkineet joukkueena olemaan näkyvä mainos pelireissuilla, harjoituksissa ja esimerkiksi somessa. Seuran yhteinen asu ei ole vähäpätöinen asia. Kun joukkue ikäluokasta riippumatta tulee paikalla yhdessä samanlaisin asustein puettuna, se huomataan paremmin kuin joukkue joka tulee paikalle kukin omaan aikaan, kotivaatteisiin pukeutuneena. Alkulämmöt ei ole pelkästään alkulämpöä vaan iso osa joukkueen identiteettiä. Valmentajien käyttäytyminen esimerkiksi pelin voittaneen joukkueen kapteenia tai maalivahtia kohtaan merkitsee paljon. Kuumat ja tuliset jälkipelit harvemmin kohottavat joukkueen mielikuvaa muissa joukkueissa ja näiden pelaajissa. Vaikka pelissä pelataan tosissaan pisteistä, ei ottelun tulisi jatkua pelin jälkeen. Sitten kun pelaaja aikanaan hakee uutta haastetta, tai pakon sanelemana on joukkueen vaihto edessä, mielikuvat ratkaisee. Tärkeänä seikkana nostaisin esiin sen että meille ei ole kukaan tullut muualta jäähdyttelemään, meillä tullaan silloin kun halutaan ottaa yksi askel eteenpäin.
Toinen tärkeä kanava on sosiaaliset mediat, joukkueen tulee antaa oikea kuva toiminnastaan somessa. Mikäli joukkueessa tehdään töitä ja niin tosissaan kuin resurssit antavat myöten – kerro se. Mikäli joukkueella on tärkeämpää saunaillat ja hauskanpito kentän ulkopuolella – kerro se. Uskon vahvasti että joukkue houkuttelee ympärilleen samanhenkisiä pelaajia.
8. Sinulla on vahva pesäpallotausta. Olisiko jalkapallolla jotain opittavaa pesäpallosta? Entä toisin päin?
Niin, kaikki ehkä ei tiedä että olen jalkapallon parissa ollut vasta noin kymmenen vuotta. Oma historia on selkeästi pesäpallon parissa niin Pohjanmaalla kuin Tampereellakin. Tampereelle muuttaessa sain kunnian vetää samanhenkistä tyttöprojektia, mitä nyt viime vuosina LeKissä olen tehnyt. Tuolta ajalta pelaajia nousi aina Superpesikseen ja Itä-länsi arvo-otteluihin saakka. Samaa odotan LeKi tyttöpolulta ja ensimmäiset maajoukkuevalinnat ovat olleet jo varasijoilla. Uskon että ensiesiintyminen maajoukkueväreissä LeKi-polun käyneellä on vain ajan kysymys.
Ensimmäisenä vastauksena kysymykseen tulee mieleen fysiikka. Vaikka pesäpallo ja jalkapallo eroaa lajin luonteeltaan paljon, on jalkapallon oheisharjoittelussa meillä pienemmillä seuroilla paljon opittavaa. Räjähtävänä lajina pesäpallo vaatii huipulla lähes täydellisen fysiikan pärjätäkseen. Jalkapallossa vasta tietylle tasolle päässeet pelaajat pääsevät mukaan valmennukseen joka panostaa tarpeeksi pelaajien fyysisiin ominaisuuksiin ja näin mahdollistaa parempien teknisten suoritusten harjoittelemisen. Jos fysiikka antaa ensimmäisenä periksi, motivaatio harjoitella yhä vaikeampia asioita hiipuu nopeasti. Fyysiseen harjoitteluun niin harjoitus- kuin pelikaudella olisi lajien välillä varmasti paljon annettavaa.
Toisena ja ehkä tärkeimpänä asiana varsinkin tyttöjoukkueiden parissa ottaisin tarkastelun alle henkisen valmennuksen. Jalkapallossa kaikki tehdään joukkueena, joko pallollisena tai pallottomana. Vaikka maalivahti päästää maalin, on ”epäonnistumisten” ketju alkanut ehkä jo yläalueen pallonmenetyksestä. Koko joukkue pelaa hyökkäys ja puolustussuuntaan. Silti henkilökohtaiset epäonnistumiset koetaan usein kohtuuttoman raskaasti. Vaikka pesäpallossa peli on joukkuetaktisesti hyvinkin pitkälle vietyä, olet lyöntivuorossa yksin ja otat kentällä kohti tulevan pallon kiinni yksin. Henkilökohtaiset virheet saattavat ratkaista koko joukkueen pelin sekunnissa. Tämän onnistumisten ja epäonnistumisten harmonian hallinta on mielestäni pesäpallossa huomattavasti pidemmällä kuin jalkapallossa. Oman roolin osuutta tulisi pelaajan pohtia ja olla itselle armollinen vaikka aina ei olisikaan paras päivä.
Pesäpallo skenestä olen hetken ollut pois mutta luulen että isoin asia mitä lajien välillä voi antaa toiseen suuntaan on se, mikä jalkapallossakin huomattiin vasta jokin aika sitten. Yhdessä olemme enemmän. Yhteistyö seurojen ja alueiden välillä pelaajien kehittämiseksi, samaan suuntaan katsoen ja koko ajan parempia pelaajia tuottaen on se, mistä olen Suomen jalkapallossa ylpeä. Osasyynä tähän on toki se että toisin kuin pesäpallossa, jalkapallo pyrkii luomaan aina parempia pelaajia maajoukkueisiin. Mitä korkeampitasoinen harjoittelu pienissäkin seuroissa on, sen paremmin koko laji voi. Toki tässäkin on tullut kehitystä myös pesäpallossa, mutta esimerkiksi Manse PPn menestys ja sen vaikutus seuran ja alueen junioritoimintaan on monissa pesäpallon perinteisissä paikoissa ymmärretty väärin.
