P12 (2015)
“Joukkueessa on positiivinen ilmapiiri, joka kannustaa lapsia yrittämään aina parhaansa”
Joukkueen seuraavaan kokonaiseen kauteen 2026-2027 lähdetään taas yli 30 pelaajan voimin. Suurin osa heistä on ollut mukana alusta asti, mutta uusiakin pelaajia ollaan saatu matkan varrella mukaan. Joukkueessa on loistava yhteishenki ja pojat kannustavat toinen toisiaan niin harjoituksissa kuin peleissäkin.
Laadukas toimintamme ei pyörisi ilman aktiivisia vanhempia, joita toimii muun muassa rahastonhoito-, varuste-, buffet- ja viestintätehtävissä. Edellisen kauden tapaan valmennustiimissämme on kymmenkunta valmentajaa, jotka pyörittävät pelaajille laadukkaita harjoituksia tasoryhmiä hyödyntäen. Näin saamme jokaiselle pelaajalle oiken tasoista haastetta sekä onnistumisen kokemuksia.
Talvikaudella harjoitukset pidetään kolmesti viikossa sisähalleissa Lempäälässä. Kesäkaudella harjoitellaan ulkokentillä Lempäälän alueella (Hakkari, Keskuskenttä, Sääksjärvi).
Joukkue odottaa jo innolla keväällä alkavia Palloliiton sarjapelejä, joihin osallistumme tällä alkavalla kaudella kolmella eri tasolla. Tulemme osallistumaan myös useampiin turnauksiin kauden aikana ja myös seuraavan ulkomaanmatkan suunnittelu on käynnistynyt.
Tavoitteena on toteuttaa mahdollisimman monipuolista liikkumista, kehittää lajitaitoja leikkien ja pelaten sekä oppia toimimaan joukkueen sääntöjen mukaisesti. Joukkueessa on positiivinen ilmapiiri, joka kannustaa lapsia yrittämään aina parhaansa ilman epäonnistumisen pelkoa. Vaikka toiminta on osin myös tavoitteellista kilpaurheilua, pyritään ennen kaikkea pitämään hymy huulilla, ja meininki rentona sekä positiivisena.
Tervetuloa mukaan toimintaan, sekä kannustamaan joukkuettamme hyviin suorituksiin!
Juho Toivola
Joukkueenjohtaja
Tiedustelut: lekifutis2015@gmail.com
Joukkueen tilinumero: FI73 5730 0820 4452 09
Joukkueenjohtaja: Juho Toivola, lekifutis2015@gmail.com
Joukkueenjohtaja: Suvi Eskola
Vastuuvalmentaja: Jyri Helenius
Valmentaja: Risto Härkönen
Valmentaja: Timo Korbik
Valmentaja: Petri Ahvensalmi
Valmentaja: Jari Piironen
Valmentaja: Juho Kaisto
Valmentaja: Kalle Haapaniemi
Valmentaja: Mari Jaatinen
Valmentaja: Jonne Penttilä
Valmentaja: Tuomas Martin
Valmentaja: Tatu Yli-Öyrä
Rahastonhoitaja: Iida Häkli
Varustevastaava: Nina Mikkola
Joukkueen uutiset

Kauden päättäjäiset 2026
LeKi-futiksen kauden päättäjäisiä vietettiin tiistaina 6.10. Virta-kampuksella. Kulunut kausi on ollut täynnä tunteita, onnistumisia, pettymyksiä, oppimista ja ennen kaikkea yhteisiä hetkiä. On harjoiteltu, pelattu, kannustettu,

Pelaajahaastattelu: T2012-ikäluokan Peppi Aalto tähtää korkealle – kovat pelit ja maajoukkueleiri toivat lisää motivaatiota
Lempääläläinen tyttöjalkapalloilu elää historiallista buumia, ja sen keulakuville riittää kysyntää valtakunnan huipulla. Yksi upeaa kehityskaarta edustavista pelaajista on LeKi-futiksen T2012-ikäluokan Peppi Aalto. Pepin edustama T2012-joukkue

Viikon kotipelit – VKO 40
Maanantai 28.9. klo 19:30 Hakkarin tekonurmiP12 Kolmonen: LeKi-futis Sininen – LoiskeOttelupöytäkirjaP12 Kolmonen sarjataulukko Maanantai 28.9. klo 19:30 Hakkarin tekonurmiT13 Kolmonen: LeKi-futis Musta – FC Nokia

Höntsyfutis 2011-2015 syntyneille tytöille ja pojille
Talven 2026–2027 Höntsyfutis on 2011–2015 syntyneille suunnattu rento ja matalan kynnyksen futisryhmä, jossa tärkeintä on pelaaminen, hauskanpito ja hyvä meininki. Mukaan voi tulla, vaikka jalkapalloa