Edustusjoukkue nuorentuneella joukkueella ja uudella ilmeellä tynkäkauteen 2020

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

LeKi-futiksen miesten Edustusjoukkue on kokenut melkoisia muutoksia talven aikana verrattuna edellisiin kausiin. Viime vuosina Tampereen piirin Nelosessa pelannut joukkue on nuorentunut merkittävästi. Kaudella 2020 joukkueen runko muodostuu seuran edellisen kauden B-pojista. Lisäksi joukkueen johtoryhmään on satsattu tälle kaudelle merkittävästi, kun joukkueenjohtajaksi saatiin houkuteltua viime kaudella seuran Vuoden Toimihenkilöksi valittu Mari Vierikka-Kamppuri, joka varmasti pitää sekä pelaajat, että valmentajat sopivassa kurissa ja nuhteessa. Vastuuvalmentajana itsensä löysi pidemmän aikaa jo junioreita valmentanut, LeKi-futiksen junioripäällikkö Matti Tuominen. Tuomisen apuna on Valkeakoskella jalkapallo oppinsa saanut, maalivahtina aina Veikkausliigatasolle asti päässyt Ari-Petteri Tynskä. Valmennusjohdon tavoitteena on luoda mahdollisimman laadukas kokonaisuus, jossa pelaamisella ja harjoittelulla on selvä yhteys, pelaajilla on mahdollisuus kehittyä ja koko ryhmä on mahdollisimman sitoutunut. Toivottavasti nyt saadaan potkaistua homma liikkeelle niin, että jatkossa edustusjoukkue on seuran junioreille myös tavoittelemisen arvoinen paikka ja pelaajapolun pää.

Kauden harjoittelun edustus aloitti jo lokakuun puolella ja koko talven joukkue harjoitteli muutaman viikon joulutaukoa lukuun ottamatta kahdesti viikossa, pääsääntöisesti hyvissä olosuhteissa Pikku-Vaparihallissa, joka varmasti omalta osaltaan oli hyvä motivaattori monelle pelaajalle sitoutua joukkueeseen jo varhaisessa vaiheessa. Talven aikana harjoituksissa olikin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta yli kymmenen pelaajaa, parhaimmillaan lähes 20. Tämä antoi hyvät mahdollisuudet, pitää harjoitusten intensiteetti hyvällä tasolla ja iskostaa muutamia pelillisiä asioita pienpelien muodossa pelaajille, pienestä harjoitustilasta huolimatta.

”Onneksemme saimme järjestettyä tammi – helmikuulle myös kaksi harjoitusottelua ja päästiinpä tammikuussa jopa Sääksjärven tekonurmellekin harjoittelemaan, joten hieman tuntumaa saatiin myös isomman alueen pelaamisen, oikeilla etäisyyksillä. Talven harjoituspeleissä tuli voitto saman sarjan FC Kangasalasta ja tappio JanPan A-junioreille”  muisteli vastuuvalmentaja Tuominen talvikauden harjoittelua.

Maaliskuussa Koronapandemia sotki kauteen valmistautumista kaikissa suomalaisissa sarjoissa ja joukkueissa, niin myös edustuksessa. Useampi harjoituspeli peruuntui ja hyvässä rytmissä ollut joukkueharjoittelu keskeytyi totaalisesti. Oman haasteensa toi rajoitusten lisäksi suljetut kentät, joten pelaajien omatoiminen lajiharjoittelu jäi minimiin. Kuten tällä tasolla ja aikuisjoukkueessa kuuluukin, pelaajien vastuu oman kunnon ylläpitämisestä sekä harjoittelusta ylipäätään jää pelaajan omalle vastuulle, niin pitkälti nytkin. Joitain vinkkejä valmennus pystyi antamaan, mutta toukokuussa pienryhmäharjoittelun alettua kausi alkoi ikään kuin uudestaan.

”Joukkueen kokoonpanon muokkautuminen lopulliseen muotoon meni aika myöhäiseksi, mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen kauden alkua sille löydettiin lopullinen muoto. Rosteri on aiempia vuosia selvästi laajempi, 29 pelaajaa, joten kilpailu pelipaikoista on kova joukkueen sisällä. Toivottavasti tämä näkyy kauden aikana myös harjoituksissa. Myös jatkossa harjoituksissa pitää pystyä koko joukkueen pelaamista kehittämään ja saada pelaajat samalle ”pelikirjan” sivulle.” pohdiskeli Tuominen.

Edustusjoukkue on pelannut kolme harjoituspeliä myös kesän alussa. JanPan A-junioreita vastaan revanssi, 3-0 voiton myötä. Viime kaudella Kutosen kärkikamppailussa mukana ollut ViiPV kaatui 2-0 ja Nelosessa pelaava erittäin laadukas TamU/2, näytti vuorostaan LeKi-futikselle pelaamisen mallia selkeällä 5-0 voitolla. Harjoituspelit ovat antaneet hyvin infoa valmennukselle, niin pelaajista, kuin pelillisistä asioista. Tiedossa on nyt siis asiat joita pitää parantaa mutta myös sellaisia asioita, joista on tarkoitus tehdä joukkueelle selkeä vahvuus.

Kauden kotipelit pelataan uudella upealla Hakkarin stadionilla. Pelien pelaaminen Hakkarissa on ikään kuin paluu kotiin useamman vuoden tauon jälkeen. ”Toivottavasti kentän kunto saadaan mahdollisimman hyvään kuntoon ja yleisö löytää tiensä sankoin joukoin myös huonommalla kelillä katettuun katsomoon. Kotikentästä pitää saada sellainen, että sieltä ei vastustajat helposti pisteitä hae.” kommentoi Tuominen.

Sarja pelataan nyt typistetysti yksinkertaisena sarjana, joten pelejä tulee syyskuun loppuun mennessä yhteensä 10 kappaletta. Mielenkiintoisen sarjasta tekee varmasti paikallisottelut Loiske/2 ja VesVi:ä vastaan. Molemmat näistä kohdataan Hakkarissa. Sarjan oli tarkoitus alkaa sunnuntaina 28.6, mutta vastustaja Sääksmäen Sopu luopui viime metreillä sarjapaikasta. Täten kauden avaus on keskiviikkona 1.7. Nokialla, paikallista PoNU Bk vastaan.

Lähes kaikille joukkueen jäsenille kaudesta tulee erityisen mielenkiintoinen, sillä monelle kausi on ensimmäinen aikuisten sarjassa. Monelle kokeneemmalle pelaajalle sarjataso ja siinä pelaavat joukkueet ovat uusia. Lisäksi joukkueen valmennus on ollut pidempään junioripuolella tai lajin ulkopuolella valmentamassa, joten jokainen peli tulee omalla tavallaan olemaan arvoitus ja suuri seikkailu. Siispä pääpaino kaikessa tekemisessä tulee olla oman joukkueen pelaamisen kehittämisessä, mutta ei pidä kuitenkaan yllättyä, jos sarjan muissa peleissä näkyy LeKi-futiksen scoutteja paikalla.

Kuten todettua joukkueen ikärakenne on melko erikoinen. Paljon nuoria pelaajia ja sitten kourallinen ”kolmekymppisiä”. Kaksvitosia ei joukkueessa ole ainuttakaan. Nuorisokaarti koostuu pitkälti viime kauden LeKi-futiksen B-junioreista. Jaakob Ranua (2004) tekee paluun Hakassa vietetyn reilun vuoden jälkeen. TPV:stä hyökkäykseen saadaan juniorisarjoissa tehokasta tulosta tehnyt maalinälkäinen Niko Kaunisto. Keskikentälle pienen tauon jälkeen pelikentille palaa Tino Keskimaa. Edelliset pelit Keskimaalla ovat TKT:n junioreista. Edellisten kausien Edustusjoukkueesta on vielä mukana noin kymmenen pelaajaa mm. Samu Nevala, Panu Niskanen, Joonas Haapasaari ja Sampo Clewer. Valmennuskaksikosta Tynskä voi tarvittaessa pelata maalivahtina. Lisäksi suoraan joukkueen kapteenistoon noussut Arvi Nieminen tuo tarvittavaa kokemusta ja kovuutta keskikaistalle.

Lopulta kesän tulevat pelit näyttävät millaiseksi joukkueeksi LeKi-futis Vitosessa kehittyy. Joukkueen tavoitteena on olla aktiivinen ja yritteliäs joukkue. Pelkästään tuo ei riitä vaan peliä pitää pystyä myös kontrolloimaan järkevästi, sekä puolustaessa, että hyökätessä!

”Uskoaksemme olemme varmasti urheilullisesti sarjan kärkipäätä ja toivottavasti myös organisoiduin. Nuorelle ja kokemattomalle joukkueelle tulee varmasti paljon virheitä kauden aikana ja pelien sisälläkin otteet voivat ailahdella, mutta tavoitteena on ehdottomasti parantaa kauden aikana jokaiseen peliin. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää tiensä uudistetun Edustuksen peleihin, niissä riittää vauhtia ja mielenkiintoisia tilanteita” lupailee vastuuvalmentaja Tuominen.

LeKi-futis ottelut 2020

Ke 1.7. klo 19.45 PoNU Bk – LeKi-futis 

Pe 24.7. klo 19.00 LeKi-futis – Loiske

Pe 31.7. klo 20.00 Härmä – LeKi-futis

Su 9.8. klo 18.00 LeKi-futis – TAS

Pe 14.8. klo 19.00 Ylöjärven Ilves – LeKi-futis

Ma 17.8. klo 19.00 LeKi-futis – VesVi

To 27.8. klo 20.00 PYRY – LeKi-futis

Su 6.9. klo 14.00 LeKi-futis – Valo

La 19.9. klo 15.00 FC Kangasala – LeKi-futis

La 26.9. klo 16.00 LeKi-futis – Apassit

Kuva: Heikki Saarinen

Uusimmat

SEURAA MEITÄ