Jatkosarja alkaa lauantai illassa Nokialla

LeKi-futiksen Miesten joukkue aloittaa viiden ottelun alemman loppusarjan tänään Nokialla, Menkalan tekonurmella myöhäisillan ottelulla paikallista PYRYä vastaan. Joukkueet kohtasivat viimeksi kaksi viikkoa sitten Hakkarissa, jolloin PYRY oli parempi ja halukkaampi vieden pisteet mukanaan Nokialle 1-3 vierasvoitolla.

Tänään päivä ja peli ovat kuitenkin eri. Kuten alasarjoissa on tapana, niin joukkueiden kokoonpanot elävät pelien välissä melko paljonkin. Myös LeKi-futiksella on jälleen omat haasteet saada riittävästi pelaajia mukaan ja erityisesti tietyille pelipaikoille on hieman puutteita. Flunssa, työt ja Sampo Clewerin ja Kalle Ikulin pelikiellot (varoitustilien täyttyminen) tuovat melko suuriakin haasteita. Iskukykyinen ryhmä toki on jalkeilla ja avuksi on myös saatu muutama pelaaja seuran B-junioreista.

LeKin treeneissä on nähty viime viikkojen aikana pelaajia seuran verkkareiden lisäksi myös TPV:n ja Lahden Reippaan verkkareissa. Ilmeisesti siirtomarkkinoilla on saatu hankittua muutama vahvistus. Se, ketkä näistä on tänään kokoonpanossa, selviää viimeistään klo 19:00, kun peli vihelletään Menkalassa käyntiin.

LeKi-futikselle illan ottelu on erittäin tärkeä. Voittoja olisi hiljalleen saatava, jotta Nelosen sarjapaikka säilyisi myös ensi kaudelle. K-Supermarket Kuljun Kartano on vahvasti menossa mukana, ole sinäkin.