Jälleen on se aika käsillä, kun futiskentillä pelataan kauden tärkeimmät pelit. Osa joukkueesta voittaa sarjoja nousten ylemmäs, osa putoaa, joillekin taas syksyn pelit ovat lähinnä merkityksetöntä ”pakkopullaa” ja kauden päätös saunan odottelua.
Läntisen Vitosen B lohkossa tilanne on lauantain päätöskierroksen osalta erittäin kutkuttava. Jokaisessa ottelussa vähintään toisella osapuolella on merkittävä panos juuri sarjanousun tai putoamisen suhteen. Kauden päätöskierroksen ehdottomasti mielenkiintoisin peli pelataan Sääksjärven tekonurmikentällä, kun sarjajohtaja Apassit saa vastaansa pisteen päässä kolmantena olevan LeKi-futiksen. LeKi-futiksen kohdalla tilanne on selvä: voitolla nousu Neloseen, muilla tuloksilla lähes 100% varmuudella kausi 2021 pelataan Vitosessa.

LeKi-futiksessa on valmistauduttu hyvin peliin. Kaikissa kolmessa viikon harjoituksessa on ollut vauhdikas tekeminen ja erityisen positiivinen ilmapiiri. Havainnot vahvistavat todeksi myös joukkueen valmennus ja pelaajat.
”Näen, että valmennuksellisesti olemme jo päässeet tavoitteisiimme. Edustuksen toimintakulttuurissa sekä harjoitus, että pelitapahtumissa on merkittävä ero aiempiin vuosiin. Lisäksi seuran junioreista edustukseen siirtyneistä pelaajista on moni saanut aidon mahdollisuuden ottaa isoa roolia myös miesten peleissä. Itse näen myös merkkejä siitä, että meidän pelimme on kehittynyt syksyä kohti mentäessä. Luottavainen fiilis on myös siitä, että lauantaina pelataan myös hyvää futista.” jutteli yllättävän pirteän ja aurinkoisen oloinen vastuuvalmentaja Matti Tuominen.
Vieressä oleva kollega Ari-Petteri Tynskä jatkaa: ”Lauantaina meillä ei ole muuta kuin voitettavaa. Kaikki paineet ovat vastustajalla. Tämä viikko on luotu ilmapiiriä siinä mielestäni hyvin onnistuen. ”Tikarit” ovat lennelleet joukkueen sisällä ja sakkokassaan on vielä kilissyt mukavasti kolikoita. Laitetaan kaikki lauantaina likoon ja spekuloidaan sitten lisää kaudesta Marjamäen saunatilan lauteilla.”
Vitosen kausi on ollut hyvin mielenkiintoinen ja sarja on erityisen tasainen. Yksinkertainen sarja tekee kaudesta omalaatuisen, kun vastustajat kohdataan vain kertaalleen. Joka ottelussa pitää siis olla valmis erilaisiin pelitapoihin ja yksittäisen ottelun merkitys korostuu. Jonkin verran on tiedossa, miten vastustaja Apassit pelaa mutta sekä valmentajien, että pelaajien kommenteissa paistaa se, että fokus on lähinnä omassa pelaamisessa.
”Olemme treenanneet hyvällä asenteella koko viikon ja joukkueesta huomaa kaikkien valmiuden kauden viimeiseen peliin. Olen varma, että jokainen pelaaja antaa aivan kaikkensa viimeiseen peliin ja mikäli pystymme pelaamaan omaa hyvää peliämme, niin tulos on varmasti suotuisa meille”. Kommentoi itsekin terävässä kunnossa viikon treenien perusteella oleva Elias Pelto-Huikko.
”Pelipäivä on juhlapäivä aina, mutta tämä peli on tämän vuoden juhlapäivistä tärkein. Kiva, kun on vielä viimeisessä pelissä kunnon panokset. Voitto on tavoitteena ja omalla hyvällä pelillä se on otettavissa. Kunhan jätkät eivät liikaa jännitä. Pistetään paikoista sisään ja omassa päässä jämäkkä ote, niin yleisö ei joudu pettymään ja me päästään saunalle makustelemaan Ravintola Jokirannan hyvien siipien lisäksi jo hieman siitä miltä Nelonen maistuu” fiilistelee keskikentän ”niittokone” Sampo Clewer luvaten jokusen mustelman vastustajan pelaajille myös.
Ottelu pelataan siis poikkeuksellisesti Sääksjärven tekonurmella klo 16:00 alkaen. Toivottavasti väki löytää hyvin katsomoon myös kauden viimeiseen peliin.
”Hakkarissa olisi ollut mukava päättää kausi mutta ehkä ihan hyvä, että päästään pelaamaan ratkaisupeli hyväkuntoisella ja tasaisella kentällä. Uskon tämän jopa palvelevan meidän pallollista pelaamistamme. Matka ei nyt niin suuri ole ja itse nappaan banaanin ja kivennäisveden K-Supermarket Kuljun Kartanosta pelievääksi mukaan ja olen varma, että pääsen valmentajana nauttimaan lauantaina laadukkaasta Vitosen pelistä.” Toteaa Tuominen, kysyttäessä mikä vaikutus kentän vaihtumisella on.
Paikalla pelissä yleisöä palvelemassa on normaaliin tapaan LeKi-futiksen 2013 ikäluokan kahvio. Lisäksi P2010 joukkue myy kaikille katsojille arpoja, joissa kuulemma on loistavat palkinnot. Pelikentällä paremmuutta ei ratkaista arpomalla vaan parempi voittakoon/nouskoon.
”Odottavilla fiiliksillä. Hienoa pelata merkityksellisiä pelejä kauden loppuun asti. Parempi voittakoon!” Huudahtaa torstain viimeistelytreeneissä sen verran positiivista palautetta omille pelaajilleen jakanut, maalivahti Joonas Haapasaari, että vaikuttaa vahvasti sille, että ainakin LeKi-futis on valmis lauantain peliin.
