Naisille komea kotivoitto perjantain kesäillasta

Molemmat LeKi-futiksen edustusjoukkueet ovat tekemässä jotain oikein sillä tänä kesänä kaikissa Miesten ja Naisten edustusjoukkueiden kotiotteluissa on yleisömäärä ollut yli sadan. Perjantain aurinkoisessa illassa taas 110 katsojaa seurasi kauden toista paikallisderbyä, kun LeKi kohtasi takavuosien rakkaimman vastustajan Valkeakosken Hakan.

Viisi tehtyä maalia eikä yhtään päästettyä. Periaatteessa takana pitäisi olla hieno voitto ja viihdyttävä peli jossa on paljon maalitilanteita. Kuitenkin eilinen ottelu oli rikkonainen ja tietyiltä osin hidastempoinen ottelu jossa kyllä nähtiin paljon maalipaikkoja, mutta varsinaista jalkapallon ilotulitusta ei kentällä näkynyt.

”Lähdimme otteluun hyvin latautuneena ja ylilatausta välttääksemme palaverissa sovittiin pitämään maltti pelillisessä tekemisessä eikä ajauduta yliyrittämiseen ja näin hankaloiteta omaa peruspelaamista” vastuuvalmentaja Sami Nyyssönen kommentoi.

Tästä ei liiemmin ollut pelkoa sillä LeKi-futis painoi koko ensimmäisen puoliajan Hakan päätyyn, joskin pelin luonteen mukaisesti hyökkäykset päättyivät vuorotellen joko paitsiovihellykseen tai sivurajaheittoon vierailevan joukkueen purkaessa tilanteita laittamalla pallon sivurajasta yli. Lyhyet pelijaksot vihellysten välillä hieman jopa turhautti kotijoukkuetta, kun pitkiä palloralleja tai kontrolloitua peruspelaamista ei juuri pelissä pystynyt tekemään. Haka puolusti hyvin ja monta hyvää maalipaikkaa jäi osin käyttämättä kun ratkaisua haettiin yksin kolmea puolustajaa vastaan. Lisäksi vastustajan maalivahti Hanna Ketonen suoritti tolppien välissä tukun loistavia torjuntoja.

LeKin ensimmäinen maali tuli ajassa 13 minuttia kun Hakan maalivahti nyrkkeili toppari Olivia Koiviston antaman pitkän vaparin kulmaan. Irtopallon otti haltuun Henna Nissilä, joka keskitti pallon uudelleen maalille, jossa yksin unohtunut Saana Jokinen puski pallon maaliin. Saana on harvemmin totuttu näkemään maalin edustalla puskemassa maaleja, mutta nyt toista peliään hyökkääjänä häärännyt Jokinen nosti kauden maalisaldonsa kolmeen. Toinen maali oli keskikentällä loistavasti peliä rakentaneen Ella Leppäharjun taidonnäyte. Ella ja kärkipari Alma Grönlund lukivat hyvin toppari Saana Yli-Ollin vaparin ja ennakoivat pitkän pallon ja pääsivät suoraan läpiajoon, josta Ella sijoitti pallon tyynen rauhallisella viimeistelyllä ohi Hakan maalivahdin. Alma tuki tilannetta ja olisi ollut hyvin vapaana vieressä jos maalivahti olisi tullut voimakkaasti vastaan. Jakson maalimäärä oli kaksi, mutta paikkoja hukattiin taas kolminkertainen määrä.

Maalintekoa jatkoi heti toisen jakson alkuun Milla Vuori, jonka kova veto upposi kymmenestä metristä verkon perukoille. Maali tuli Hakan maalivahdin avauksesta, jonka laitapakki Amanda Tolonen katkaisi ja löysi prässin alta Henna Nissilän laidasta, joka taasen löysi hyvin etenemään pääsevän Millan. Toinen jakso olikin entistä enemmän LeKi-futiksen hallussa, mutta yhtä rikkonainen. Välillä tuntui, että takalaidalla päivystäneet pallotytöt joutuivat juoksemaan sivurajan yli pelattuja palloja enemmän kuin mitä kahdestaan olisivat ehtineet. Vaparit ja paitsiovihellykset värittivät myös toista jaksoa ja yhdistettynä Hakan kovaan puolustustahtoon, oli peli varsin katkonainen. Tässä kohdin on pakko myöntää, että Hakkarin isolla kentällä pallotyttöjen rooli pelin nopeuttamisessa on kiistaton. Jos jokaista palloa jouduttaisiin hakemaan huoltorakennuksen edestä tai aidan vierestä, menetettäisiin peliajasta varmasti yli kymmenen minuuttia. 

Maalinteko jatkui ajassa 75 minuuttia, kun Erika Rantala harhautti hienosti hyökkääjän prässin ja puhkoi kaksi linjaa kerralla ja vapautti laituri Milka Erkkilän, joka pääsi nostamaan pallon aina päätyyn asti. Milkan keskitys löysi taas maalin eteen yksin unohtuneen Fia Suurosen, joka helposti sai laittaa pallon ohi maalivahdin. Mitä pidemmälle peli eteni, sen vaikeammin vierasjoukkue pystyi vastaamaan LeKin ahnaaseen yläprässiin ja tästä hyvänä todisteena juuri maalin tehnyt Fia prässäsi maalin jälkeisestä avauspotkusta pallon itselleen ja pujotteli puolustuksen ohi ja teki illan toisen maalinsa minuutin sisään. Loppunumeroihin 4-0 ja 5-0 oikeutetut maalit syntyivät ajassa 75 ja 76 minuuttia.

Päivän muissa otteluissa Ylöjärven Ilves oli voittanut PJK:n ja näin pysyi sarjataulukossa LeKi-futiksen edellä yhden ottelun enemmän pelanneena, samoin tiistaina kohdattava Ilves-Kissat pysyi paremman maalisuhteen turvin sinisten edellä. Tiistain ottelu onkin varsin merkityksellinen, sillä voitolla LeKi-futiksella säilyy mahdollisuus sarjanousuun. Joskin paikkaa TamU:n kannassa kärkkyy LeKin ohella myös Ylöjärvi, Ilves-Kissat, sekä myös hieman taaempana PJK. Nämä ottelut on vielä sinistenkin selvitettävä, joten työn täyteinen syksy on Naisten edustuksella edessä.

Seuraava kotiottelu on sarjan häntäpäähän jumiutunutta Oriveden Tuiskua vastaan Hakkarissa 31.8.