Pelaajahaastattelu
Kalle Ikuli #34

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kalle Ikuli on LeKi-futis edustusjoukkueen nuorimpia pelaajia, kuusitoistavuotias Ikuli on keskikentällä viihtyvä työmyyrä. Kalle aloitti jalkapallon pelaamisen esikouluikäisenä kavereiden kanssa LeKissä ja on pelannut osan pelivuosista vuotta vanhempien joukkueessa. Ikuli esiintyi jo viime kaudella edustusjoukkueen peleissä hyvällä menestyksellä. Kallesta paistaa halu kehittyä ja hän on jatkuvasti vaatimassa myös valmennukselta enemmän, esim. lisää harjoituksia. Lisäksi hän on hyvin kilpailuhenkinen pelaaja. Kalle valittiinkin oikeutetusti viime kauden päätteeksi seuran vuoden poikapelaajaksi.

Kuva: Kari Etelä

”Valinta vuoden poikapelaajaksi herätti kunnioitusta seuraa kohtaan. Hienoa kuinka vuosien työ palkitaan ja saa olla esimerkkinä nuoremmille. Tulevan kauden tavoitteena minulla on vakiinnuttaa paikka avauskokoonpanossa ja nousta joukkueen avainpelaajaksi. Vahvuuksiani on peliäly sekä sitkeys ja kehityskohteena erityisesti pallolliset taidot. Pitää kuitenkin muistaa, että kehitettävää löytyy kaikilta osa-alueilta.” pohdiskeli Ikuli mennyttä ja tulevaa.

Tämän vuoden edustusjoukkueesta puhuttaessa Kalle toteaa: LeKi-futis edustus on suuren nuorennusleikkauksen kokenut joukkue, joka omaa tällä kaudella niin veteraanipelaajien kokemusta kuin nuorempien ikäluokkien energiaa. Tämän kauden yksi näyttävimmistä pelaajista on numero 23 Eetu Sampakoski, joka viihdyttää omilla keinoillaan. Toinen hyvä pelaaja kentällä seurata on Sampo Clewer, joka on erittäin sähäkkä pelaaja. Ja lopuksi täytyy mainostaa numeroa 34, joka toisinaan osaa pelata hienosti ja toisinaan ei, molemmat tavat ovat mielenkiintoista seurattavaa! Henkilökohtaisena kauden haasteena lupaan 3 maalia tälle kaudelle”

Miten mahtaa Kallen henkilökohtaisen haasteen kanssa käydä? Sunnuntaina pitäisi alkaa maaliverkot heilua tai tynkäkauden loppu tulee todella nopeasti vastaan. Tule paikanpäälle katsomaan onnistuuko Ikuli maalinteossa sunnuntaina 9.8. klo 18:00 alkaen kun edustuksen vieraaksi Hakkariin saapuu TAS.

Uusimmat

SEURAA MEITÄ