Miesten Nelosen runkosarjan viimeinen ottelu pelataan tänään Hakkarissa, kun LeKi-futis saa vieraakseen viime kaudeltakin tutun Nokian Pyryn. Panoksena pelissä on todella arvokkaat kolme pistettä, sillä molempien joukkueiden kausi jatkuu alemmassa loppusarjassa, johon runkosarjan pisteet tulevat mukaan. Ennen illan ottelua PYRY on LeKi-futista kolme pistettä edellä.
LeKi-futiksen otteet ovat piristyneet selvästi viime aikoina synkän keskikesän ajanjakson jälkeen. Toki viimeinen voitto on juhannusviikolta, joten pikaisesti olisi joukkueen palattava voittojen tielle, joka varmasti toisi jälleen lisää itseluottamusta nuorelle joukkueelle. Viimeisessä kahdessa pelissä LeKi on ollut selvästi ottelun hallitsevampi osapuoli mutta valitettavasti molemmissa peleissä pisteet on tasattu 2-2 lukemin.
Nokialla on myös nuori joukkue, joka on ainakin tulosten valossa parantanut peliään, mitä pidemmälle se on edennyt. Voitot heillä on VesVistä, FJKsta ja viimeisimpänä upea 1-0 voitto Tampere Unitedista. Sarjataulukossa Nokia on kolme pistettä LeKi-futista edellä. Viime kaudella Vitosessa PYRY puolusti syvältä ja pyrki pallon riistosta todella nopeasti eteenpäin. On mielenkiintoista nähdä millaisella taktiikalla valmentaja Koskinen PYRYn joukkueen juoksuttaa saviselle Hakkarin kentälle.
LeKi-futis saa täyden kokoonpanon jalkeille tänään, vaikka B-pojat ovat samaan aikaan pelaamassa Turussa. Viime peleissä LeKi-futis on pelannut melko simppeliä peliä selvällä kolmella linjalla. Toivoa sopii, että K-Supermarket Kuljun Kartano on kestinyt LeKi-fuksen pelaajat hyvään pelikuntoon ja katsojat äänekkääseen kannustuskuntoon.