Sarjakärki FC Lasten kävi ryöstöretkellä Hakkarissa

FC Lasten kävi ryöstöretkellä perjantaina Hakkarin nurmikentällä ja lopulta hieman kyseenalaisesti kolme pistettä matkasi vierasjoukkueen mukaan. Kauden ylivoimaisesti kuumin taistelu pelattiin +29 asteen helteessä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika meni hyvin pitkälti LeKi-futiksen suunnitelman mukaisesti ja muutamaa tilannetta lukuun ottamatta Lasten ei vaarallisille maalipaikoille päässyt. Toisaalta kotijoukkueella tilanteita oli sitäkin vähemmän. Ensimmäinen jakso päättyi 0–0 lukemiin.

Toisella jaksolla LeKi-futis alkoi löytämään enemmän ideaa myös hyökkäyspelaamiseen FC Lastenin keskittyessä keräämään keltaisia kortteja. Punainen kortti oli ilmeisesti tuomarilta unohtunut kotiin, kun pelissä sai lopulta lyödä vastustajaa ilman ulosajoa. Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi kuitenkin Lasten. Jälleen kerran hieman huonoa puolustamista kulmapotkussa ja vierasjoukkue 0–1 johtoon kun pelikellossa oli 75 minuuttia. Maalinjälkeiset vaihdot piristivät LeKi-futiksen pelaamista ja nopea 1–1 tasoitus nähtiin upean hyökkäyksen päätteeksi Vili Vaittisen toimesta. Ottelun lopussa tilanteita riitti molemmissa päädyissä ja punainen kortti oli edelleen kateissa. Lisäaikaa ehdittiin pelaamaan jo häkellyttävän pitkät kuusi minuuttia, kun FC Lasten onnistui jälleen kulmapotkusta menemään 1–2 johtoon. Tästä kotijoukkue ei kuitenkaan masentunut vaan toimitti pallon heti seuraavasta hyökkäyksestä maaliverkon perukoille Niko Kauniston kauniilla viimeistelyllä. Linjatuomari kuitenkin nukkui ja liputti tilanteen paitsioksi, kun vierasjoukkueen leiristä huudettiin ”paitsio”. Fakta on kuitenkin, että Ibrahim Kösen syöttö oli niin erinomainen, ettei Kaunisto ehtinyt paitsioon.

Tämän tilanteen jälkeen lisäaikaa olikin pelattu tarpeeksi. Erittäin harmillinen tappio kauden ehkäpä parhaan pelin päätteeksi.

Edustusjoukkue jää pienelle kesätauolle ja pelit jatkuvat torstaina 18.7. TaPa:n vieraana Kaukajärven tekonurmella. Syyskierroksella saatetaan nähdä myös jotain uutta edustuksen toiminnassa!