Vielä yksi peli ennen lyhyttä taukoa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

LeKi-futis matkustaa tänään Hämeenkyröön Apassien vieraaksi Miesten Nelosen ottelussa, ennen kolmen viikon taukoa peleistä. Seuraava Nelosen peli on vasta torstaina 27.7. Messukylässä TaPaa vastaan. Joukkueen kesken on puhuttu, että ei se pelaaminen ihan vielä valmista ole, joten harjoittelusta taukoa on vain reilun viikon verran.

Apassit on LeKille melko tuttu vastustaja, sillä viime syksyn sarjan päättäneessä ottelussa (lopputulos 1-1), Apassit varmistivat nousunsa Neloseen, LeKi-futiksen kauden päättyessä pettymykseen ja sen hetkisen tiedon mukaan myös jatkoon Vitosessa. Kuten tiedetään, talven aikana myös LeKi-futis sai paikan Nelosessa ja nyt joukkueet kohtaavat uudelleen aika tarkalleen yhdeksän kuukauden jälkeen. Onkin mielenkiintoista, nähdä millaiseksi ottelun kuva tänään muodostuu.

LeKi-futis - Apassit 26.9.2020 (c) Kari Etelä

Apassien melko kokenut joukkue on aloittanut kauden tasapelillä ja kahdella tappiolla. Tappiot ovat tulleet Tampere Unitedille ja Vehmaisten Urheilijoille lähes samoin lukemin, kuin LeKi-futiksen tappiot kyseisille joukkueille. Toistaiseksi ainoan pisteensä Apassit on saanut kauden avausottelusta nokialaista PYRYä vastaan, jolloin ottelu päättyi lukemin 1-1.

LeKi-futis on hieman pystynyt parantamaan peliään kauden edetessä mutta vielä on matkaa siihen, että pelin eri vaiheet olisivat kohtuullisella tasolla ja ottelu olisi joukkueen kontrollissa koko 90 minuuttisen.

”Tänään pitää pään pysyä kylmänä ja jalkojen sekä ennen kaikkea pallon liikkeessä. Voitot ovat nostaneet itseluottamusta mutta nuoren joukkueen on ymmärrettävä, että tässä sarjassa mitään et saa ilmaiseksi, vaan onnistumisten ja menestymisen eteen pitää maksaa tietty hinta. Pelissä tulee varmasti hetkiä, jolloin meillä on haasteita tai vaikeaa. Se miten me niistä selviämme, tulee olemaan varmasti melko ratkaiseva ottelun lopputuloksen kannalta. Muutama muutos kokoonpanoon tulee, erinäisistä syistä johtuen, mutta en ole siitä lainkaan huolissani. Meillä on tänäänkin iskukykyinen joukkue jalkeilla”. Kertoi joukkueen tunnelmia vastuuvalmentaja Matti Tuominen.

Kokoonpanossa nähdään yksi uusi pelaaja tälle kaudelle. Kyseisellä pelaajalla on toki rutkasti kokemusta aiemmilta vuosilta LeKi-futiksen paidassa. Samalla numerolla, kuin Robin Lod pelaa maajoukkueessa mutta enemmän Thomas Gravesenin tyylistä osaamista joukkueeseen tuova pelaaja on herättänyt kunnioitusta harjoituksissa selvästi jo pelkällä läsnäolollaan.

”Tätä comebackiä on odotettu jo vuosia, mutta vihdoin miehen lupaukset lunastetaan! Hyvä, että uskaltaa vihdoin tulla mukaan peliin, kun treeneissä on ollut jo sen verran ylivoimaisessa iskussa. Odotukset ovat kyllä korkealla. Uskon, että Apassit tippuu tänään kyydistä viimeistään siinä vaiheessa kun herra päästetään irti”, avaa pelaajan merkitystä joukkueelle, kapteeni Sampo Clewer.

Kauden ensimmäisen kolmanneksen kunniaksi pistetään vielä pieni kilpailu käyntiin.

Vastaa seuran somekanavilla ottelupäivitykseen seuraaviin kysymyksiin:

  1. Kuka on tämä mystinen debytantti?
  2. Millä minuutilla hän pääsee tänään kentälle vai pääseekö ollenkaan?
  3. Onko Kyröskosken tekonurmella enemmän vai vähemmän kumipurua, kuin Sääksjärven tekonurmella?

Kaikkien oikein vastanneiden kesken arvotaan Kuljun Kartanon huikeasta valikoimasta paketti makkaraa. Ja jotta näillä helteillä olisi mukava grillata, niin pistetään oheen vielä LeKi-futiksen lippalakki ja kuten asiaan kuuluu niin ämpäri vielä kylkeen.

Uusimmat

SEURAA MEITÄ