P10 (2017)
“Tällä hetkellä mukana on 30 innokasta palloilijaa”
P2017-joukkueen uusi kausi alkoi rivien harventumisella edellisellä kaudella mukana olleiden tyttöjen siirtyessä omaan joukkueeseensa. Onneksi joukkue on täydentynyt syksyn mittaan uusilla pelaajilla ja tällä hetkellä mukana on 30 innokasta palloilijaa.
Ensimmäisen kauden aikana yhteen hioutunut valmennustiimi on jatkanut pitkäjänteistä työtään laadukkaiden treenien eteen. Siinä missä viime kaudella aloittelevien pelaajien kanssa keskityttiin erityisesti pallorohkeuteen ja kuljettamiseen, tällä kaudella harjoituksiin on lisätty uusia joukkuepelaamiseen liittyviä elementtejä kuten syöttelyä ja pelikentän havainnointia.
Talven aikana joukkue on treenannut kaksi kertaa viikossa Vaparihallissa. Talvikauteen on mahtunut myös muutamia harjoitusotteluita niin lähikuntien halleissa kuin Tammelan stadionillakin. Turnauskestävyyttäkin päästään treenaamaan vielä ennen kesää. Kevätkaudella olemme mukana Palloliiton piirinsarjoissa kahdella joukkueella, ja kesän aikana katsotaan mahdollisuutta lisätä syyskierrokselle mukaan vielä kolmaskin joukkue.
Tällä hetkellä odottelemme ulkokenttien paljastumista lumen alta. Sen jälkeen jatkamme kauden teemojen – kuuntelu, keskittyminen, kilpailu ja kannustaminen – treenaamista raittiissa ulkoilmassa.
Lopuksi haluan vielä kiittää joukkueen tärkeitä tukijoukkoja; valmentajia ja joukkueen toimihenkilöitä, jotka mahdollistavat joukkueen toiminnan sekä tietysti pelaajien huoltajia. Nähdään kentän laidalla!
Mika Lahtinen
Joukkueenjohtaja
Tiedustelut: lekifutis2017@gmail.com
Joukkueen tilinumero: FI73 5730 0820 4452 09
Joukkueenjohtaja: Mika Lahtinen, lekifutis2017@gmail.com
Vastuuvalmentaja: Markku Hokkanen
Vastuuvalmentaja: Jarno Vainionpää
Valmentaja: Juho Härme
Valmentaja: Samuli Mikkola
Valmentaja: Mika Lahtinen
Valmentaja: Olli Larivuo
Valmentaja: Mikael Sulkko
Valmentaja: Teppo Hanhineva
Rahastonhoitaja: Minna Lehtikangas
Varustevastaava: Anu Pekkanen
Joukkueen uutiset

Talven Pallokoulu 2016-2019 syntyneille tytöille ja pojille
Talven 2026–2027 Pallokoulu on tarkoitettu 2016–2019 syntyneille tytöille ja pojille, joita jalkapallo kiinnostaa, mutta eivät ole vielä ajautuneet lajin pariin sekä myös niille, jotka eivät

Talven Palloleikkikoulu 2021 syntyneille tytöille ja pojille
Talven 2026–2027 Palloleikkikoulu alkaa tiistaina 17.11. Kanavan koulun salissa (Tampereentie 1). 2021 syntyneille tytöille ja pojille tarkoitettu leikinomainen Palloleikkikoulu kokoontuu talven ajan kerran viikossa tiistai-iltaisin

Talven lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu 2022-2023 syntyneille tytöille ja pojille vanhempineen
Talven Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu järjestetään 2022 ja 2023 syntyneille tytöille ja pojille vanhempineen. Ryhmän ideana on, että yksi tuttu ja turvallinen aikuinen on lapsen

Viikon kotipelit – VKO 39
Maanantai 21.9. klo 19:30 Hakkarin tekonurmiP13 Kolmonen: LeKi-futis Valkoinen – HJSOttelupöytäkirjaP13 Kolmonen sarjataulukko Maanantai 21.9. klo 19:30 Hakkarin tekonurmiP12 Nelonen: LeKi-futis Valkoinen – Tampere United