B-pojat (2008-2009)

“Joukkueen tavoitteena on tehdä parhaansa jokaisessa tapahtumassa, on kyse sitten peleistä, treeneistä tai muusta toiminnasta”

Kaudella 2025 LeKi-futiksen B-pojat koostuvat 2008 ja 2009 ikäluokkien pelaajista. Valmennuksessa on mukana neljä kokenutta valmentajaa, joilta löytyy valmennuskokemusta useamman vuoden ajalta aina Etelä-Länsi-liigaa myöden. Kaikilla valmentajilla on taustalla oma pelaajaura ja osaamista on kartutettu myös koulutusten kautta, ylimmillään UEFA B-tasolle asti. Joukkue on harjoitellut tiiviisti talvikauden aikana neljä kertaa viikossa ja harjoituspelejäkin on saatu järjestettyä mukavasti tulevan kauden vastustajien kanssa. Sama harjoitustahti jatkuu hyvissä olosuhteissa läpi koko kauden. Keväällä sarjatasoina ovat P17 Kolmonen sekä tulevaksi kaudeksi uutena sarjana alkava P16 Ykkönen. Molempiin sarjoihin lähdetään kilpailemaan ja tavoittelemaan mahdollisimman hyviä sijoituksia.

Joukkueen tavoitteena on tehdä parhaansa jokaisessa tapahtumassa, on kyse sitten peleistä, treeneistä tai muusta toiminnasta.

Parhaansa tekemällä on mahdollisuus kehittyä sekä joukkueena että yksilöinä ja kehittymisen kautta pitää motivaatio yllä säännölliseen tavoitteelliseen toimintaan. Valmennus auttaa pelaajia tässä tavoitteessa suunnittelemalla jokaisen tapahtuman huolellisesti sekä kannustamalla ja ohjaamalla pelaajia positiivisuuden kautta. Valmennus myös luo ja ylläpitää sopivaa kilpailuasetelmaa heittäytymällä itse intohimoisesti mukaan tekemiseen muun muassa loppupeleissä.

Kalle Pösö
Joukkueenjohtaja

Tiedustelut: 

Joukkueen tilinumero: FI73 5730 0820 4452 09

Joukkueenjohtaja:

Vastuuvalmentaja: Jarmo Heikkilä

Valmentaja: Juha Pamppunen

Valmentaja: Tero Nieminen

Valmentaja: Mika Koikkalainen

Rahastonhoitaja: Sari Laukkanen

Varustevastaava:

Joukkueen uutiset

Seura

Viikon kotipelit – VKO 32

Maanantai 3.8. klo 18.00-19.30 Hakkarin tekonurmiP11  Taso1: LeKi-futis Sininen, Tampere United, Ilves Vihreä, HJS SinivalkoinenP11 Taso1 otteluohjelma Tiistai 4.8. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP12 Kolmonen: LeKi-futis

Seura

Viikon kotipelit – VKO 31

Maanantai 27.7. klo 17.30-20.00 Hakkarin tekonurmiP9 Taso2: LeKi-futis Sinivalkoinen, FC Kangasala Punainen, PJK Sinivalkoinen, NoPS Musta, Tampere United/2P9 Taso2 otteluohjelma Maanantai 27.7. klo 17.30-20.00 Hakkarin

Seura

Viikon kotipelit – VKO 30

Maanantai 20.7. klo 18.00-19.30 Hakkarin tekonurmiP10 Taso2: LeKi-futis Valkoinen, HJS Sininen, FC Kangasala Oranssi, Tampere United/2P10 Taso2 otteluohjelma Tiistai 21.7. klo 18.00-19.30 Hakkarin tekonurmiP11 Taso3:

Seura

Viikon kotipelit – VKO 26

Maanantai 22.6. klo 18.45 Hakkarin tekonurmiP13 Ykkönen: LeKi-futis Sininen – PIFOttelupöytäkirjaP13 Ykkönen sarjataulukko Maanantai 22.6. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiT13 Kolmonen: LeKi-futis Musta – TuiskuOttelupöytäkirjaT13 Kolmonen

Futis on parasta paikanpäällä

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAN!