Edustukselle tärkeät pisteet hyvin kaksijakoisen pelin jälkeen

LeKi-futis matkasi Hämeenlinnan Pullerin jalkapallokeitaaseen perjantai iltana. Näillä reissuilla on aina pienoinen arvoitus, että millaisessa kunnossa Pullerin kentät ovat. Valmennukselle mietintää antoi kaventunut kokoonpano, kun pelaajia tippui vielä pelipäivänäkin kokoonpanosta. Toki penkille saatiin viisi pelaajaa mukaan, jolla pärjää hyvin. Liikkui jossain viestintävälineessä huhu siitäkin, että Ape Tynskä tekisi debyytin LeKi-futiksessa virallisissa peleissä – kärkipelaajana! – mutta debyytti jäi kuitenkin toiseen kertaan. Yleisöä tuo huhu oli kuitenkin saanut jonkin verran liikkeelle.

Ottelu alkoi täydellisellä LeKi-futiksen hallinnalla. Toppari Sampo Clewer oivallisesti ohjeistikin ennen peliä vasta aurinkoon aloittanutta joukkuettaan: ”painopiste vastustajan päähän, niin ei tarvitse aurinkoa tuijottaa!” Sampolla on selvästi aineksia valmentajaksi, sen verran konkreettinen ohje oli. Ensimmäisen jakson kuva oli se, että vierasjoukkue LeKi rakentelee murtautumispaikkoja, kotijoukkue Härmän tyytyessä puolustamaan syvältä. Pallonhallinta prosentit olivat epävirallisen mittauksen mukaan 16 – 84%. Lisäksi LeKi onnistui melko hyvin korkealla prässillä estämään vastustajan kontrolloidun pelaamisen saaden pidettyä painopisteen Härmän päässä. Erikoistilanteista saatiin pallo kertaalleen tolppaan ja muitakin vaarallisia hässäköitä vastustajan päähän. Pienestä oli kiinni, että muutama hyökkäys olisi saatu päätettyä kunnolla maalia juhlien. Jakson lopulla valmennusduo Tuominen – Tynskä päätti ottaa hyvissä ajoin jo vaihtopelaajia käyttöön laittaen Elias Knuutilan kentälle. Eikä aikaakaan, kun rauhassa rakennetun pitkän hyökkäyksen päätteeksi Knuutila pamautti sellaisen pommin vasempaan takayläkulmaan, joka aiheutti kyllä hämmennystä kaikkialla muulla kuin Knuutilassa itsessään jonka eleet maalin jälkeen olivat aika jäätävän nöyrät – no tulipahan taas tehtyä maali.

Toinen jakso alkoi LeKi-futiksen osalta hyvin, kun jatkuvasti vaarallinen Niko Kaunisto karkasi Härmä-puolustukselta ja laukoi 15 metristä pallon tarkasti alakulmaan. Kaikki näytti siis hyvältä. Vastustaja muutti maalin jälkeen omaa peliään rohkeammaksi ja aktiivisemmaksi, tuoden uutta pelaajaa vaihdosta sisään. Samalla ilmeisesti LeKin pelaajat olettivat, että riittää kun peli pelataan loppuun asti. Peli kestää kuitenkin 90+ minuuttia ja mikäli yksi tai useampi pelaaja alkaa sooloilemaan tai luistamaan kollektiivista niin vaikeuksia tulee, kuten eilen perjantaina. Härmä kavensi pitkän myllytyksen jälkeen noin 25 minuuttia ennen pelin loppua. Tämän jälkeen peli meni aika lailla taisteluksi. Molemmilla oli omat hetkensä. Härmä loi erikoistilanteista monta vaarallista tilannetta, jotka maalivahti Haapasaari sai selvitettyä. Tarvittiin yhdessä tilanteessa apuna maaliviivalla jopa Eetu Sampakosken ”golden ballseja” kun Eetu pisti kropasta kaiken likoon! Vielä pelin jälkeenkin Sampakoski makoili pukukoppien edustalla, sen verran kuulemma kihelmöi mutta noilla teoilla arvostus joukkueen sisällä kyllä ansaitaan – loistavaa taistelua!

LeKi hölmöili viimeisen vartin aikana mahdollisuutensa ”naulata” peli kun ylivoimahyökkäyksissä ei ollut malttia ja järkeä. Härmä sai vielä puolittaisen läpiajon kaksi minuuttia ennen loppua mutta eivät siinä onnistuneet, joten tällä kertaa pisteet matkasivat hyvin ristiriitaisten fiilisten saattelemana Lempäälään.

Kommentit pelistä:

Voittomaalin tehnyt Niko Kaunisto: 
”Ekalla puoliajalla oli hyvää pallonhallintaa ja kierrätystäkin nähtiin mutta viimeistely oli vähän heikkoa. Toisella puoliajalla vastustaja nosti prässiä eikä löydetty kunnon ratkaisua sen purkamiseen mutta kokonaisuudessa hyvä taistelu joka äijältä”

Koko pelin puolustajana hyvin pelannut Tino Keskimaa jatkoi samoilla linjoilla kuin Kaunisto:
”Ensimmäinen puoliaika oli hyvää pallonhallintaa mutta maalipaikoista ei saatu sisään. Toisella puoliajalla vastustaja nosti prässiä ja sai otteen pelistä, mutta taisteltiin hyvin loppuun asti.”

Valmentaja Ari-Petteri Tynskä:
”Kyllä meillä vielä on paljon tehtävää ja harjoiteltavaa erityisesti maalipaikkojen luomisessa ja hyödyntämisessä. Lisäksi pelin avaamiseen pitää vielä miettiä keinoja, etenkin korkeaa prässiä vastaan. Hienoa, että kaikki mukana olleet kenttäpelaajat saivat tänään vastuuta. Joka jätkä on tärkeä. Mutta matka jatkuu. Eiköhän valmennuskin saa nyt tällä tuloksella ainakin pari peliä vielä jatkaa”