TamU/2 näytti miesten edustukselle pelaamisen mallia

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

LeKi-futiksen miesten vitoseen valmistautuva edustusjoukkue kohtasi eilen paahtavassa helteessä, kolmannessa harjoituspelissä lyhyen ajan sisällä viime kaudella Nelosen kärkiryhmiin kuuluneen Tampere Unitedin reserviryhmän. Ennakkoon oli tiedossa, että vastaan asettuu erittäin laadukas joukkue, jonka pelaajilla on kokemusta Nelostakin korkeammilta sarjatasoilta. Hyvä keli ja laadukas vastustaja sekä kotijoukkueen mediassakin esillä ollut tekemisen meininki sai houkuteltua paikalle, Sääksjärven kentälle hyvin yleisöä.

Ottelu alkoi hyvin tasaisissa merkeissä. Vastustaja antoi LeKi-futiksen pitää palloa omalla kolmanneksella mutta tunnistivat ne tilanteet todella hyvin, jolloin kannattaa aloittaa aktiivisempi prässi. LeKi-futis sai liikutettua vastustajan muotoa alussa kohtuullisesti ja etenkin keskikentällä aloittaneet Ikuli, Nieminen ja Sohlo tarjosivat hyvin syöttövaihtoehtoja mutta pallon toimittaminen vastustajan muodon sisään hieman kesti.

LeKi-futis puolusti erittäin tiiviisti ja kurinalaisesti kuten ennen peliä yhdessä sovittiin. TamU ei juurikaan päässyt keskeltä murtautumaan ja laitakaistoilta saatiin puolustettua ”vapaat jalat pois” hyvin. Kokonaisuutena LeKi-futiksen ensimmäistä jaksoa ja etenkin ensimmäistä 30 minuuttia voi pitää erittäin laadukkaana puolustuspelaamisen näkökulmasta. Toki heikosti puolustetusta keskityspallosta vastustaja teki jakson ainokaisen ja ikävän lisän hyvin pelattuun jaksoon teki erinomaisesti pelanneen toppari Markus Hietaniemen ilmeisen vakava loukkaantuminen.

Toisella jaksolla alkoi vastustajan rutiini ja pelin hallinta pallollisena näkyä vielä selkeämmin. Vaikka kotijoukkueelle oli hyvin pelaajia ringissä, eivät tuoreetkaan jalat oikein auttaneet, kun laadukas tamperelaisryhmä liikutti palloa. LeKi-futis joutui omassa pallollisessa pelaamisessa tyytymään lähinnä pidempään roiskaisuun, joista ei juurikaan mitään vaarallista aikaiseksi saatu. Lisäksi etäisyyksien kasvaessa kokeneempi ja kaksinkamppailuissa laadukkaampi vastustaja voitti irtopallot paremmalla prosentilla.

LeKi-futiksen oman pään erikoistilanteiden puolustaminen oli tänään lähinnä surkeaa, joiden seurauksena vastustaja iski toisella jaksolla peräti kolmen maalia. Toki vastustajan ”pelaajajojo” Eemeli Peltonen tälläisi sellaisen kanuunan yläkulmaan, että siitä on turha syyllisiä hakea. Lisäksi lopussa vastustaja kiitti LeKi-futiksen puolustuksen uinahduksesta ja iski loppulukemat 0-5 taululle. Tänään on pakko myöntää, että vastustaja oli parempi ja tasainen joukkue, jonka otteissa näkyi kokemus miesten peleistä. LeKi-futis oli jalkeilla todella nuorella joukkueella (mukana tänään vain neljä myöhemmin kuin 2001 syntynyt), joten esitykseen voi kuitenkin olla pääpiirteittään tyytyväinen. Toki hyökkäyspelaaminen ja vaaralliset hyökkäykset olivat tänään laskettavissa yhden käden sormilla. Erikoistilanteet jättivät paljon parannettavaa. Työteliääseen ilmeeseen täytyy olla tyytyväinen sekä siihen vastustajan murtautumiset keskustasta saatiin karsittua minimiin. Tuolla tavalla, kun puolustaa Vitosessa on pinnoja luvassa. Kunhan hyökkäyspelaaminen saadaan kuntoon, on myös voittoja luvassa.

Kommentit:

 Täyden 90 minuuttia hurjasti tsempannut toppari Julian Juujärvi:

”Tuli esitettyä valmennukselle toive, että oppimismielessä olisi mukava kohdata joku oikein hyvä jengi. Tänään saatiin sitten vastaan tasokas vastustaja. Ensimmäisellä puoliajalla puolustettiin hyvin vaikka ei oikein hyökkäämään päästy mutta sitten alkoi ilmeisesti jalka painaa ja vastustaja päästi puolustuksenkin läpi. Vastustaja oli tasokkaampi ja se näkyi pelissä. Mutta saatiin hyvää harjoitusta meidän joukkueelle.”

Viimeksi (ilmeisesti) kaudella 2008 maalissa 11v11 pelissä ollut Ari-Petteri Tynskä:

”Pakko kehua vastustajaa. Liikuttivat palloa hyvin ja laadukkaasti. Onnistuttiin tekemään etenkin ekalla jaksolla heidän pelistään vaikea. Otan kyllä osan vastustajan osumista piikkiini mutta paremmin meidän pitää jatkossa puolustaa boxia. Samoin hyökkäyspelaamiseen pitää saada enemmän ajatusta ja variaatioita. Näitä varmasti yhdessä Tuomisen kanssa käymme jo ensi viikolla läpi. Se asenne ja halu puolustaa mikä oli tänään kantaa Vitosessa kuitenkin pitkälle, mutta joka pelissä se vaatii sen työmäärän. Erityisesti täytyy kehua asiansa osaavia tuomareita.

TamU:n joukkueenjohtaja ja keskikenttäpelaaja Eemeli Peltonen:

”Ei ihan jokapäivä lähde tollanen kuti. Wellu tän kyllä vahvistaa 😂

LeKillä on nuori ja potentiaalinen jengi, ja luulen että jos nippu pysyy teillä kasassa niin hyvällä tekemisellä kyllä tie vie takaisin neloseen aika pian. 

Aika paljon siinä keskikentällä pelaajat liikkui, mutta me saatiin se siinä keskustassa aika hyvin puheella kuriin sitten alun jälkeen. Meillä näkyi ensimmäisellä puoliskolla vielä vähän tuo pelaamattomuus ja kuinka moni oli aika vieraita toisilleen, mutta tokalla jaksolla meidän oma pelitapa alkoi tulla enemmän läpi. Pyritään pelaamaan palloa paljon maassa, paljon lyhytsyöttöä ja sitä kautta hyökkäykseen lähtöjä.

Meille oli tärkee saada myös peli alle ja tämä matsi edesauttoi kyllä meitä myös paljon. Teillä kun oli nuoria ja hyväkuntoisia ukkoja paljon, niin meidän oli vähän pakko saada se oma pelitapa toimimaan, ettei jouduttu juosta perässä. Etenkin kun keli oli tuollainen.”

TamU:n vastuuvalmentaja Weeti Tero:

”Kiitokset koko LeKin jengille! 

Ja vahvistan Eemelin kommenttia maalista, ei oo ihan joka päivänen kuti…

Mutta tosiaan; Teillä on hyvä ja nuori jengi kasassa. Joillain jätkillä näky nuoruuden into ja tehtiin ns. ”tyhmiä juoksuja” mutta se kuuluu asiaan! Kyllä tuolla porukalla, jos peli asettuu uomiinsa ja jätkät pysyy ehjänä, niin hyvän kauden vedätte. 

Meille ottelu oli äärettömän hyvä ”kenraali” alkavaan kauteen. Päästiin pelaamaan meille omaa pelitapaa ja teidän jätkille iso hatunnosto, että jaksoivat painaa koko 90min. Kiitos! 

Tsemiä kauteen!”

Hyvin uurastanut LeKi-futiksen vasen pakki Viktor Aaltio 25 minuutin pelin jälkeen kentältä vaihtopenkille:

”Jengiä katsomon täydeltä. Kyllä meidän täytyy sarjapeleihin joku kioski hommata”

Niinpä. Vahvasti näyttää siltä, että kioski on asiankuuluvilla palveluilla ja herkuilla, kun kausi starttaa 28.6. Hakkarin stadionilla Sääksmäen Sopua vastaan sekä myös muissa edustuksen kotipeleissä. Tervetuloa! Ensi kerralla taas palaamme voittojen tielle.

 

 

 

 

0 – 5

Uusimmat

SEURAA MEITÄ