F-tytöt (2018-2019)
“Joukkueemme koostuu ystävyydestä, liikunnan riemusta sekä uuden oppimisesta”
”Jalkapallo on meille enemmän kuin vain peli”
”Kasvamme, kehitymme ja onnistumme YHDESSÄ”
Tällä kaudella joukkueessamme on yli 20 reipasta pelaajaa, mikä kertoo joukkueemme suosiosta sekä siitä kuinka hauskaa ja motivoivaa harjoittelu yhdessä meillä on.
Joukkueemme koostuu ystävyydestä, liikunnan riemusta sekä uuden oppimisesta. Meillä vallitsee aina innostava ympäristö, jossa jokainen pelaaja saa kasvaa sekä kehittyä ihan omassa tahdissaan ilman turhia paineita.
Joukkueestamme huokuu positiivisuus sekä kannustava ilmapiiri. Jokainen pelaaja on erittäin tärkeä ja kaikki saavat mahdollisuuden kehittyä omalla tasollaan. Harjoittelemme sekä pelaamme yhdessä, mutta ennen kaikkea tuemme toisiamme niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
Tavoitteenamme on rakentaa vahvaa joukkuehenkeä, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi sekä tärkeäksi osaksi joukkuetta. Meillä kannustetaan reiluun peliin, yhteistyöhön ja siihen että jokainen voi pelata omalla parhaalla tasollaan.
YHDESSÄ ME TEEMME JOUKKUEEN
Pelaajamme kehittyvät sekä yksilöinä että joukkueena ja kauden aikana keskitymmekin erityisesti perusasioihin, kuten pallonhallintaan, syöttöihin ja pelin ymmärtämiseen.
Haluamme luoda onnistumisen kokemuksia jokaiselle pelaajalle ja tärkeintä on, että nautimme jalkapallosta sekä koemme ilon hetkiä harjoituksissa, otteluissa ja turnauksissa.
Talvikaudella treenaamme lämpöisessä Vaparihallissa pari kertaa viikossa sekä kesäkaudella laadukailla tekonurmikentillä. Seura tarjoaa lisäksi Taitokoulua sekä omatoimivuoroa.
OLETTE LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA KOKEILEMAAN MEIDÄN MAHTAVAAN JOUKKUEESEEN!
Anne Piippo
Joukkueenjohtaja
Tiedustelut: lekifutis.ftytot@gmail.com
Joukkueen tilinumero: FI73 5730 0820 4452 09
Ikäluokkavastaava: Toni Ryyppö
Joukkueenjohtaja: Vilhelmiina Mikkola
Joukkueenjohtaja: Taija Jaakkola
Vastuuvalmentaja: Juho Mäkelä
Valmentaja: Aleksi Saarinen
Valmentaja: Jyrki Mikkola
Valmentaja: Joona Julin
Valmentaja: Pekka Ojamäki
Valmentaja: Masi Bergström
Rahastonhoitaja:
Varustevastaava:
Joukkueen uutiset

Viikon kotipelit – VKO 24
Maanantai 8.6. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP13 Nelonen: LeKi-futis Valkosininen – HJS ValkoinenOttelupöytäkirjaP13 Nelonen sarjataulukko Tiistai 9.6. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP18 Kolmonen: LeKi-futis YJ – NoPS/2OttelupöytäkirjaP18

Viikon kotipelit – VKO 23
Maanantai 1.6. klo 17.30-20.00 Hakkarin tekonurmiP7 Taso1: LeKi-futis Sininen, PJK Sininen, ViiPVP7 Taso1 otteluohjelma Maanantai 1.6. klo 18.00-20.00 Hakkarin tekonurmiP9 Taso1: LeKi-futis Sininen, Ilves-Kissat jr

Viikon kotipelit – VKO 22
Maanantai 25.5. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP13 Kakkonen: LeKi-futis Valkoinen – Tampere UnitedOttelupöytäkirjaP13 Kakkonen sarjataulukko Maanantai 25.5. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP13 Kolmonen: LeKi-futis Sinivalkoinen – PJK

Viikon kotipelit – VKO 21
Maanantai 18.5. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP13 Nelonen: LeKi-futis Valkosininen – FC Haka j. MustavalkoinenOttelupöytäkirjaP13 Nelonen sarjataulukko Tiistai 19.5. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP12 Nelonen: LeKi-futis Valkoinen