Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu (2019-2020)
“Palloleikkikoulu on oiva tapa tutustua jalkapallon perustaitoihin sekä LeKi-futiksen toimintaan leikki ja hauskuus edellä. ”
Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu ryhmän ideana on, että lapsella on yksi tuttu ja turvallinen aikuinen mukana ohjatussa toiminnassa koko tapahtuman ajan aktiivisesti.
Palloleikkikoulussa opetellaan monipuolisesti erilaisia liikkumistapoja ja tutustutaan pallon käsittelyyn jaloilla ja käsillä erilaisten liikuntaleikkien avulla. Osa leikeistä tehdään yhdessä tutun aikuisen kanssa ja osassa leikeistä riittää, että aikuinen kannustaa ja tukee lasta osallistumaan. Jokainen lapsi kuitenkin saa olla oma itsensä ja osallistua oman innostuksen mukaan. Toisinaan ei ohjattu toiminta kiinnosta ja silloin voi aivan hyvin vaikka syötellä palloa tai tuijotella taivasta oman vanhemman kanssa ja ehkä tulla mukaan seuraavaan leikkiin.
Palloleikkikoulu on oiva tapa tutustua jalkapallon perustaitoihin sekä LeKi-futiksen toimintaan leikki ja hauskuus edellä. Tervetuloa mukaan toimintaan!
Toni Ryyppö
Valmennuskoordinaattori
Palloleikkikoulun uutiset

Ilmoittautumiset kesän 2023 Palloleikkikouluihin sulkeutuu 4.5.2023
Ilmoittautumiset kesän 2023 Palloleikkikouluihin sulkeutuu 4.5.2023 Suljettavat ryhmät ovat: Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu 2019/2020 syntyneille Palloleikkikoulu 2018 syntyneille Huuhkajat & Helmarit Pallokoulu 2017 syntyneille Kesän

Ilmoittautumiset kesän Palloleikkikouluihin on avattu!
Kesän 2023 Palloleikkikouluihin ilmoittautumiset on avattu! Ryhmiin ilmoittaudutaan ryhmän omalta infosivulta löytyvän linkin kautta. Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu 2019-2020 syntyneille Palloleikkikoulu 2018 syntyneille Huuhkajat &

Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu 2019/2020 syntyneille tytöille ja pojille vanhempineen
Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu Kesän 2023 Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu järjestetään 2019 ja 2020 syntyneille tytöille ja pojille vanhempineen. Ryhmän ideana on, että yksi tuttu

Talven lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu 2018/2019 syntyneille tytöille ja pojille vanhempineen
Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu Talven Lapsi + vanhempi Palloleikkikoulu järjestetään 2018 ja 2019 syntyneille tytöille ja pojille vanhempineen. Ryhmän ideana on, että yksi tuttu ja turvallinen aikuinen on