P13 (2013)

“Tavoitteena on pitää kaikki pelaajat mukana toiminnassa ja samalla mahdollistaa oman huipputason saavuttaminen”

Kaudella 2025 joukkueessamme on yhteensä 44 pelaajaa. Viime kauden päätteeksi joukkueessamme oli reilummin muutoksia, kun useampi pelaajista siirtyi uusien haasteiden perässä pelaamaan Ilvekseen. Olemme kuitenkin saaneet joukkueeseen mukavasti uusia pelaajia, valmentajia sekä toimihenkilöitä.

Talvikaudella olemme harjoitelleet kolme kertaa viikossa Vaparihallissa sekä ajoittain myös Valkeakosken Flinkenberg Areenan huippuolosuhteissa. Lisäksi olemme lisänneet harjoitteluun erillisen fysiikkatreenin, joka on talvikaudella toteutettu joka toinen viikko. Ilahduttavan moni pelaajista on osallistunut myös aktiivisesti seuran järjestämään Taitokouluun sekä omatoimivuoroille.

Tämän kauden pääreissuna lähdemme heinäkuussa Kokkola Cupiin. Kokkolan lisäksi käymme lukuisissa muissa turnauksissa ja Palloliiton sarjoissa pelaamme kevätkierroksella Kakkosessa, Kolmosessa sekä Nelosessa.

Joukkueessamme on erinomainen yhteishenki. Jokaiseen tapahtumaan halutaan luoda positiivinen ilmapiiri ja jokaisen joukkueen jäsenen tehtävä on huolehtia siitä tervehtimällä kaikkia, tsemppaamalla muita parempiin suorituksiin sekä tekemällä itse kaikki asiat täysillä. Tavoitteena on pitää kaikki pelaajat mukana toiminnassa ja samalla mahdollistaa oman huipputason saavuttaminen sekä ikimuistoisten kokemusten hankkiminen.

Toni Ryyppö
Vastuuvalmentaja

Tiedustelut: lekifutis2013@gmail.com

Joukkueen tilinumero: FI73 5730 0820 4452 09

Joukkueenjohtaja: Jaana Niemi lekifutis2013@gmail.com

Joukkueenjohtaja: Anna Tawast

Joukkueenjohtaja: Joni Jaakkola

Vastuuvalmentaja: Toni Ryyppö, lekifutis.ryyppo@gmail.com

Maalivahtivalmentaja: Kalle Haapaniemi

Valmentaja: Taneli Tuokkola

Valmentaja: Jaakko Salmijärvi

Valmentaja: Jari Hirvi

Valmentaja: Jussi Eskola

Valmentaja: Joni Jaakkola

Valmentaja: Antti Uotila

Rahastonhoitaja: Ninna Hannu

Varustevastaava: Päivi Laamanen

Joukkueen uutiset

Seura

Viikon kotipelit – VKO 20

Maanantai 11.5. klo 17.30-19.15 Sääksjärven tekonurmiP9 Taso2: LeKi-futis Valkoinen, LaVe, HJS Sininen, UrPSP9 Taso2 otteluohjelma Maanantai 11.5. klo 17.30-20.00 VaparihalliP7 Taso2: LeKi-futis Valkoinen, ViiPV Punainen,

Seura

Viikon kotipelit – VKO 19

Maanantai 4.5. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiP13 Kakkonen: LeKi-futis Valkoinen – Ilves VihreäOttelupöytäkirjaP13 Kakkonen sarjataulukko Tiistai 5.5. klo 19.30 Hakkarin tekonurmiT13 Ykkönen: LeKi-futis Sininen – Ylöjärven

Seura

Markus Hännisestä LeKi-futiksen toiminnanjohtaja

LeKi-futiksen toiminnanjohtajaksi on palkattu Markus Hänninen. Markuksella on lähes kymmenen vuoden kokemus jalkapallovalmennuksesta ja omaa pelaajauraa pienistä junioreista 25-vuotiaaksi asti. Pääasiassa Markus on toiminut tyttöfutiksen

Seura

Mammafutis kesä 2026

LeKi-futiksen Mammafutis starttaa tiistaina 5.5.2026. Ryhmä harjoittelee tiistaisin Keskuskentän tekonurmella (Kenttätie 6). Toimintaa on 5.5.–30.6. ja 21.7.–29.9. välisen ajan. Viikot 28 ja 29 lomaillaan. Kesän

Futis on parasta paikanpäällä

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAN!